Rumat ne vaatteilla koreilee, vai?

Lehtinainen Haapalan Kirsi kirjoitti blogissaan jossain vaiheessa syyllisyydestä ale-ostoksista vaatekaupassa. Kirsi voi korjata, jos muistin väärin :) Itsekin olen törmännyt samaan tunteeseen.

Vaikka nykyisin pennosiani ei tarvitse laskeakaan, niin aina sitä ajattelee, että pitikö minun laittaa palamaan rahaa nytten noinkin paljon. Jotenkin sitä on ihminen ehdollistettu tuntemaan syyllisyyttä rahan käytöstä. Olisiko se sitten jotain sota-aikojen perintöä tässä maassa. Toisillahan tätä ongelmaa ei tunnu olevan, kun shoppailevat itsensä vararikkoon. Shoppailu on siinä suhteessa kyllä addiktoivaa, että siitä saa sitä samaa välitöntä mielihyvää, kuin esim. tupakasta. Nykyisin ajattelen shoppailessani kuitenkin järkevästi, että jos tämä ostettava esine tuo elämääni edes hetkeksi onnea, niin mitä helvetin pahaa siinä on.

Eilenkin innostuin ostelemaan dvd:tä ja levyjä melkein sadalla eurolla. Vaatekaupassakin hullaannun monesti ja harvoin sieltä ulos pääsee alta sadan euron. Onneksi shoppailen taas aika harvoin, niin en joudu velkavankeuteen. Moni varmaan luulee, että olen kirpparifriikki, mutta itse asiassa käyn niissä aika harvoin. En oikein vain halua jonkun toisen vanhoja vaatteita päälleni. Vaikka kierrätysaate ihan jees homma onkin.

Minulla on nykyisin tarve näyttää hyvältä. Johtuen varmaan siitä, että eräässä elämänvaiheessani ei ollut varaa kunnon vaatteisiin ja uskoin vain siihen vanhaan värssyyn, että rumat ne vaatteilla koreilee. Olen kai sitten jollain tapaa äärimmäisyysihminen, että ensiksi joku asia ei kiinnosta lainkaan, mutta sitten sitäkin enemmän. Minusta on varmaan tulossa sellainen metroseksuaalimies. Niinkuin joku Beckham. Naisille on ehkä helpompaa ostella vaatteita ja laittaa itseensä rahaa.

Miehellä sitä kuitenkin jyllää vielä vähän sellainen syyllisyys ja homoksi leimautumisen pelko, vaikka ajat muuttuvatkin. Itsekin olen sellaisessa ammatissa, että täytyy vähän miettiäkin, miltä ihmisten silmissä näyttää. Tosin pukua en ole vielä joutunut ostamaan, yritän vältellä sitä loppuun asti. En haluaisi pukeutua mihinkään Dresmanin tusinapukuunkaan. Rippipukuakaan ei ole tullut ostettua kun en ole rippikoulua käynyt, tosin se nyt ei enää mahtuisi päällekään :)

Olen aina halunnut säilyttää pukeutumisessani hieman jotain boheemisuutta, että erottuisi massasta.Tosin se piirre on pukeutumisestani karissut viime aikoina.  Tykkään sametista paljon, minusta 60-luvun puvut oli tosi staileja. Tosin ne päällään joutuisi nyt naurun alaiseksi. Sammarit on päällä paljon mukavammat kuin farkut.

Vaatteet on tietynlainen statussymboli. Esim. siksi kai köyhistä oloista lähteneille räppäreille vaatteet on tärkeitä, vaikka homma överiksi meneekin. Samalla tavalla vanhat blues- ja soullaulajatkin pukeutuivat hyvin. Suomessa miehet ovat oikeastaan nyt saaneet luvan satsata itseensä. Minun mielestä suomalaisen miehen täytyy toisaalta säilyttääkin sitä tiettyä lökäpöksymäisyyttä, eikä juosta kaiken maailman kynsihoidoissa.