Kädettömät miehet



Tommi Hoikkala kirjoitti Ylen nettisivuilla ansiokkaan kolumnin Kätevä-Erkeistä, miehistä, jotka hallitsevat rakentamisen ja nikkaroinnin. Ja ketkä tykkäävät laitteista ja kojeista. Hoikkala itse ei tietenkään ryhmään kuulunut.

Enkä oikein itsekään voi itseäni Kätevä-Erkiksi kutsua, vaikka todistetusti olen Ikean sohvan koonnutkin ja rakennusmiehen poika olenkin. Mutta Ikean sohvat ovat ilmeisesti suunniteltukin sitä silmällä pitäen, että naisetkin ne kokoavat. Siis sen ajattelutavan mukaan, että miehet hoitavat ne ns. miesten työt eli rakentamisen, kokoamisen ja tekniikkaan liittyvät asiat.

Kaikesta huolimatta voisi sanoa, että olen pikkuhiljaa kehittymässä Kätevä-Erkiksi, sillä nikkarointi ja puuhastelu kojeiden kanssa on alkanut tuntua luonnollisemmalta ja olen niistä nyttemmin aidosti kiinnostunut. Jo siksikin, että paperinpyörittäjälle uusi maailma, jossa edes joskus voi tehdä jotain todellisen kosketeltavaa.

Kymmenen vuotta sitten en omannut ikäisteni poikien innostusta autoihin ja laitteisiin. Silloin halusin olla vain taiteellinen runoilija, eikä siihen purismiin laskettu edes tietokoneita jaloa taidetta pilaamaan. En tiedä, onko se sitten meidän kaikkien miesten kohtalo, että meistä tulee laitteiden kanssa puuhaajia, vaikka sitä vastaan yrittäisi taistella vaihtoehtoihmisenä viimeiseen asti.

Sitä olen pohtinut, että naiset varmaan odottavatkin (ainakin hieman) meidän miesten olevan kodinnikkareita. Jos ei homma onnistu, saattaa kuulua, että täytyy sitten etsiä mies taloon nikkaroimaan, kun omasta ei apua ole.Vaarallisempaa puolestaan on olettaa, että nainen siivoaisi ja kokkaisi, tekisi ns. naisten töitä. Mutta, mutta hyödyllisyytensä taloudessa miehen on helppo osoittaa, kun vaihtaa kiltisti lamput ja nikkaroi sohvat ja muut laitteet käyttökuntoon. Vaikeampaa on vaihtokauppana tehdä vaikka runoja varastoon, jos rouva samaan aikaan hioo lattioita. No, tämähän on tätä vanhaa leikkiä sukupuolirooleilla.

Mutta kuitenkin, monesti "kädetön" mies syrjäytyy helposti ainakin perinteisemmästä miesseurasta. Ei ole yksinkertaisesti vain mitään puhuttavaa muiden miesten kanssa, kun ei ole omakotitaloa remontin alla ja hartiat eivät kanna edes kakkosnelosta ja automerkeistä tuntee vain kuplavolkkarin. Jossain vaiheessa sitä voi kuulla, että mikä mies nyt tuokin on. Pitkätukkahaaveilija tai muu vastaava haihattelija.

Suomalaisen miehen nikkarointiin liittyy myös tietty oman tilan saanti, pakopaikka. Yksin sitä on pärjättävä. Ei sinne kaivata naisia ja muitakaan miehiä vain pakon edessä. Se on eräänlainen miehen mitta, saako sitä yksin tehtyä sellaisetkin asiat, joista ei oikeasti ymmärrä hölkäsen pöläystä. Ei kai voi luottaa muihin kuin itseensä, ei sitä Koskelan Jussikaan apua huudellut. Tosin en tiedä, saako sitä omaa tilaa, ja onko rintamamiestalojen remontointi enää miesten työpäivän jälkeen tehtävää terapiatyötä. Vai yhteinen projekti rouvan kanssa.

Minua kiinnostaa myös, herääkö Kätevä-Erkki miehissä eloon vasta silloin kun elämässä on nainen. Vai onko myös poikamiesnikkareita? Ja onko nikkarointi eräänlainen pesänrakennusvietti, kun on muitakin kuvioissa kun tyhjä jääkaappi.

PS. Haapalan Kirsi haastoi minut meemihaasteeseen, jossa täytyy ottaa satunnainen kirja tai lehti käteen ja silmit kiinni tökätä sana tekstistä. Minun käteeni sattui Hesarin välissä tullut Kansallisteatterin mainoslehti ja sieltä sana "mitä". Mieleen tuli: Mitä ihmettä? Mitä varten? Mitä sitten? Paljon kysymyksiä ja hämmästyksiä herättää mitä-sana.


Sitten taas yhteen lempiaiheisiini: tutkimuksiin. On nimittäin tutkittu, että rikollisten lapsilla on suurempi mahdollisuus tulla rikollisiksi kuin tavisten lapsilla. Niin, tuleehan sitä toisaalta palomiesten pojistakin monesti palomiehiä. Tosin rikolliseksi ajaa perimän lisäksi ainakin olosuhteet.

Onneksi saksalaiset ovat erään toisen tutkimuksen perusteella vakuuttuneet siitä, että on mahdollista kehittää laite, joilla rikollisten ja psykopaattien aivoja voidaan ronkkia niin, että pahat teot katoavat. Hmm, kuulostaa hieman pelottavalta, jos muistelee saksalaisten historiaa viime vuosisadalta...


Kommentit

Suositut postaukset