Legendan matkassa

Hieman vaillinaiseksi jäänyt konserttikesäni päättyi eilen Kris Kristorferssonin konserttiin Finlandia-talolla. Jos Bob Dylan oli pettymys, niin Herra K ei sitä ollut. Itsekin intouduin, niin kuin koko muukin yleisö, osoittamaan suosiota seisaaltani. Se tuntui jotenkin luonnolliselta 72-vuotiaan lauluntekijälegendan ollessa kyseessä. Aika harvalle muusikolle sitä voi loppujen lopuksi hattua nostaa aidosti. Ainoastaan viime vuotinen Dave Lindholmin keikka tuntui yhtä hyvältä.

Hyväntuulinen, mutta flunssainen K heitti vitsiä biisien välissä ja soitti yleisölleen tutut biisit melkeinpä kaikki. Mies ja kitara toimi konserttisalissa mainiosti. En tiedä, aionko tulevaisuudessa enää areenoille ja stadioneille mennäkään. Musiikki on pienemmissä paikoissa parempaa ja tunnelmallisempaa, kun sen voi aistia. Vaikka ystäväni J huomauttikin mikrofonien asettelusta. Mutta sellaisestahan minä en itse ymmärrä. Poliittisesti tietoinen Kristorfersson muisti nuijia välispiikeissään myös George Bushia ja kehua Obamaa. Taisi mies unohtaa, ettemme me suomalaiset voi äänestää vaaleissa. 

Kristorfersson on niitä biisintekijöitä, jonka biisit ovat tunnetumpia jonkun muun levyttäminä. Bobby McGee Janis Joplinin esittämänä esim. Tykkään erityisesti ko. biisin yhdestä lauseesta "Freedom is just another word nothing left to lose." Hyviä laulut silti olivat herran itsensäkin esittäminä. Pidän lauluissa hyvistä tarinoista ja niitä useimmista Kristorferssonin biiseistä löytyy. Muistuttavat aika paljon omia sanoituksiani.

Joistakin tyypeistä henkii sellaista suuren esiintyjän karismaa, niin Kristorferssonistakin. Keikalla huomasin mielenkiintoisen ilmiön. Yleisössä oli kaikenikäistä ja näköistä väkeä. On aika vaikeaa arvioida enää, minkälaisesta musiikista kukin tykkää ulkoisen habituksen perusteella, kun yleisöstä löytyy pukumiesta ja teiniä. Oli keikalla itse Kari Tapiokin hovinsa kanssa.

Dylanin keikalla jäi minulta kiertuepaita ostamatta, nyt sellainen tuli mukaan, hieman pelottavan näköiseltä hampaattomalta britiltä talon edestä ostettuna, jonka kanssa ei olisi kannattanut alkaa väittelyyn hinnasta tai paidan koosta.

Sitten muita huomioita: Jos loppukesällä on kaksi varmaa juttuaihetta, niin ne tulevat tässä. Varusmiesten palveluksen keskeytykset ja huono kunto sekä pula opiskelija-asunnoista. Itse en kyllä usko, että varusmiehet keskeyttävät palveluksen huonon fyysisen kunnon takia. Oma kuntoni oli armeijaan mennessä takuulla yhtä huono kun nykyisilläkin aloikkailla, mutta sinnittelin loppuun asti. Tai sitten vaatimustaso alokkailta on hurjasti noussut. Olisiko kyse ehkä enemmän tahdon ja sitkeyden puutteesta.

Niin ja ne opiskelija-asunnot. Minkälainenhan on vaatimustaso? Halpaa yksiötä voi olla vaikeaa löytää kantakaupungista stadissa. Tosin ymmärrän hyvin, jos solukämppä ei houkuttele, en itsekään sellaiseen menisi.

Lastenkirjatkin ovat kuulemma muuttuneet arkirealismin tukahduttamiksi tarinoiksi kurjuudesta. Vaikka itse kirjoitan kaikesta kurjuudesta, en tiedä, täytyykö kaikkea maailman pahaa heti lapselle luetuttaa. Sen kun ehtii kokea myöhemminkin.

Toisenlaista todellisuutta ovat nämä itsensä Himalajalla tapattaneet vuorikiipeilijät. Onko meidän länsimaisten ihmisten elämä tosiaan niin tylsää, että täytyy hakea jännitystä tuolla tavoin. Mikä ihme extreme-vimma meillä on? Mikään kun ei taida tuntua miltään. Surullisinta tarinassa oli, että loukkuun jääneet jättivät vielä toisensa pulaan, eivätkä huolehtineet kavereistaan. Minä, minä...

Minä kun tykkään testeistä, kävin testaamassa Iltasanomien nettisivuilla minkälainen koira minulle sopisi. Minun pitäisi kuulemma hommata Amerikancockerspanieli. Ei siitä ainakaan machon mainetta saisi, kun sellaista pikku söpöläistä taluttelisi ulkona.

Sitten vielä lopuksi. Feissarit jättäkää jo minut rauhaan. Miksi juuri minut poimitte kaikkien ihmisten joukosta? Olisi joskus kiva tietää, miltä feissareistakin tuntuu, kun heidät torjutaan joka kerta.