Paluu vanhaan, onnistuisiko?

Amishien määrä on lisääntynyt Amerikassa oikein urakalla. Amishithan ovat se lahko, joka elää 1800-luvun malliin omissa oloissaan Pennsylvaniassa. Ja jotka olivat siinä 80-luvun hittielokuva Todistajassa.

Amishit tekevät luonnollisesti paljon lapsia, mutta yksi syy lahkon lisääntymiseen on myös se, etteivät nuoret enää hylkää vanhaa elämäntapaansa, vaan palaavat "villien vuosien" jälkeen takaisin amishien pariin. Muiden uskollisten vähemmistöjen määrä on samaan aikaan kuulemma laskussa. Vaikka samaan aikaan vähemmistönä olevat latinot ovat Amerikassa ennemmin tai myöhemmin enemmistö. No, saivartelua...

Sinänsä en ole koskaan ollut yhden totuuden saarnaajien lahkojen tai muidenkaan ryhmittymien ystävä. En siedä sitä, että jotkut julistavat oman tapansa ajatella tai elää olevan se ainoa oikea tapa ja muut ovat vain väärässä.

Amishien määrän lisääntymisessä on hyvää se, että nuoret eivät enää halua valita valtavirran tapaa elää ainoaksi oikeaksi tavaksi elää. Minusta on hienoa, että jotkut ovat valmiita hylkäämään kaiken tekniikan ja elämää helpottavat mukavuudet. Nopean ja nautintokeskeisen elämän. Ilmeisesti joidenkin mielestä elämä voi olla helpompaa muillakin tavoin. Vailla mukavuuksia kenties on onnellisempaa. Tai ainakin monella tavalla helvetin paljon yksinkertaisempaa.

Yksinkertainen elämäntapa kiehtoo kyllä monia nykypäivänä ja mukavahan se on vaikka Lapin vaelluksella viettää viikko, mutta mitäs sitten, jos ei lukeakaan saisi kun raamattua. Yksinkertaisuus olisikin jokapäiväistä, eikä yksilö ja yksilön halut olisi enää kaiken keskipiste.  Tanssiminenkin olisi kielletty.

Miten sitä saisi elämäänsä täytettä hiljaisesta ja karusta elämästä. Varsinkin kun tietää, että kaikki nykyajan houkutukset ovat nurkan takana ja vapaus valita. Vastaus lienee työ, johon menee aikaa, kun sen joutuu tekemään omin käsin, kun tarjollakin ovat vain ne oikeat hevosvoimat. Tai vastaus lienee se, että elää jotain muuta kuin käsillä olevaa hetkeä varten. Jotain ikuista varten.

En tiedä, onko amishien esimerkki esimerkki siitä, että yhä useampi on lipeämässä kilpailuyhteiskunnan autuudesta, vaikka ei omaisikaan uskonnollista vakaumusta suuntaan tai toiseen. Jumalan tahdolla voi selittää joitakin asioita, mutta on pohtimisen arvoista, syntyisikö joskus meille Suomeenkin vaikka kylä, joka haluaisi elää vanhojen aikojen malliin. Tuollainen kylähän eläisi jo pelkästä turismista, vaikka silloin alkuperäinen tarkoitus tietenkin vesittyisi. Niitä elämäntapaintiaanejahan meillä oli silloin joskus 90-luvun alussa, mutta en tiedä, mikä senkin poppoon todellinen tarkoitus oli. Ei ainakaan mikään kestävä kehitys.

Olisi helppo ajatella, että kehityksen vetäminen taaksepäin ratkaisisi saaste- ja muut ilmasto-ongelmat. Varmasti auttaisikin, mutta täydellistä muutosta lienee turha kuvitella. Ihmisen luonne kun on sellainen, että se haluaa kehittää ja keksiä. Eriasia on, mitä nämä keksinnöt sitten aina aiheuttavat. Ainakin on hyvä, jos yhä useampi haluaisi elää ainoan elämänsä muullakin kuin yleisesti hyväksytyllä tavalla.

PS. Eriarvoisuuskin on sitten kuulemma lisääntynyt. Hmm.. jokainen voi kyllä katsoa vaikkapa rautatieasemia ja huomata saman asian pk-seudulla. Eriarvoisuus on sitä, että jos on töissä on mukana yhteiskunnassa, mutta jos ei, on aina vaarassa pudota. Mutta maaseudunkin alasajo huolestuttaa, mitä teemme kriisiajan koittaessa, kun omista pellosta ei saa enää mitään ja muutama lehmäkin on jäljellä.

Georgian kohdalla näimme, ettei länsi auta vieläkään Venäjän naapureita venäläisten imperiumihaaveiden kynsissä. Tosin georgialaiset ottivat itse riskin ja hävisivät. Yhä tärkeämpi olisi vain lännen huomata, että venäläiset vaativat muulta maailmalta sitä kunnioitusta, mitä eivät Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ole saaneet. Ehkä sitä olisi syytä vihdoin antaa, että emme ajautuisi sellaisiin asioihin, joita kukaan ei halua.

Sitten leffakritiikkeihin. Katseltiin Bob Dylanista kertova elokuva I´m not there, vai oliko se nyt here. Vähän ristiriitainen paketti, toisaalta hyvä, mutta toisaalta tekotaiteellinen. Kate Blanchett naisena ja Dylanina oli hauska idea, mutta ei oikein käytännössä toiminut, kuten ei muutkaan näyttelijät Dylanina elokuvassa. Ei Dylania voi näytellä. Onneksi ainakin kuunnella, nytkin pyörii Dylanin Desire-levy. Dylanista muistui mieleen, että joskus teininä yritin kääntää Dylanin sanoituksia suomeksi. En tietenkään niistä hirveästi ymmärtänyt, mutta ainakin se kehitti omaa tyyliä.

Tuli mieleen vielä. Prahan tapahtumista vuodelta 1968 on nyt neljäkymmentä vuotta aikaa. Muistakaamme, miten pienten osa voi olla pieni, kun suuret päättävät toisin. Harmi, ettei Tsekkoslovakia saanut jatkaa tuolloin ihmisten sosialismin kokeiluaan.Tiedä miten Itä-Euroopan historia olisi toisenlaiseksi muuttunut.