Seksin puutteessa riutuvat suomalaiset



Kesä on seksin luvattua aikaa. Osalle käytännössä, osalle teoriassa. Lehdet ainakin ovat pullollaan seksiä kesäisin. Seksikirjoittelu on vähän niin kuin laskuhumala. Kesän alussa kirjoitettiin rehvakkaasti, että missä suomalaiset tykkäävät rakastella, koska mahtoi olla upein seksikokemus ja että kirjoittakaapa nyt hyvät lukijat kesäheiloistanne.

Syksyllä juhlat ovat näemmä ohitse, sillä nyt julkaistiin Väestöliiton tutkimus, että suomalaiset itse asiassa riutuvat seksin puutteessa, tai ainakin miehet riutuvat, sillä naiset eivät halua seksiä. Tai vaikka sitä olisi tarjolla yllin kyllin, sitä ei syystä tai toisesta haluta. Sitä vähemmän kuulemma mitä enemmän mies vonkaa.

Vähiten innokkaimpia seksin harrastajia ovat nuoret aikuiset 25-40, elämän ruuhkavuosissa olevat siis, joilla riittää muuta puuhaa kuin lisääntyä ja täyttää maa. Keski-ikäisten makuukammareissa on siis vilkkaampaa samoin kuin vieläpä iäkkäämpien. Joissakin lehdissä syyllistettiin nuoret naiset haluttomimmiksi. Syyt olivat moninaiset. Ajan puute, suorituspaineet ja tunne siitä, ettei kykene vastaamaan kumppanin odotuksiin. Orgasmin saamistakin jännitettiin niin paljon, ettei haluttu enää edes yrittää.

Epäiltiin myös, että yksi syy on se, ettei suomalaisilla ole enää rinnakkaissuhteita. Tämä taas sotii kaikkia niitä tutkimuksia vastaan, joissa todistetaan, että suomalaiset pettävät enemmän kuin koskaan. Olisiko yksi syy seksin vähenemiseen Katri Makkosen Metro-lehden kolumnissaan toteama. Hän kun odottaa, että kumppani hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on, mutta itse ei pysty siihen. Yritäpä siinä sitten miellyttää. Naiset haluavat tutkimuksen mukaan lisää seksiä, mutta ovat haluttomia. Niinpä.

Aikaa ja ennen kaikkea energiaa seksiltä vie tutkimuksen mukaan muut harrastukset ja toiminnot. Siinä sivussa ei sitten kuulemma riitä enää paukkuja seksin harrastamiseen edes ennen töihinlähtöä. Vähiten seksiä harrastavat yhdessä asuvat pariskunnat. Ilmeisesti sitä sitten tylsistytäänkin yhdessä, mutta ollaan ainakin sentään uskollisia, kun nukutaan sentään vierekkäin.

En kyllä toisaalta ymmärrä, kuinka paljon sitä seksiä pitäisi oikein sitten harrastaa, kun tutkimuksessa mainitut neljä kertaakin kuukaudessa jää huomattavalta osalta kansaa haaveeksi. Eiköhän seksi ole vain yksinkertaisesti tullut liian arkipäiväiseksi jokapuolella ja siten ihmisten intokin laskee, kun siinä ei ole mitään syntistäkään. Varsinkin kun vieressä pelotellaan seksitaudeilla ja vastakkaisen sukupuolen mukaodotuksilla. Jotka useimmiten ovat vain omassa päässä.

Seksistä puheenollen. Tai no, ainakin sitä sivuten. Kuulin mielenkiintoisen teorian eilen Johanna Tukiaisen merkityksestä ulkopoliittiselle menestyksellemme. Ellei Tukiais-skandaali olisi ajanut Kanervaa eroon, meillä ei olisi uutta mannerteinvälistä ohjustamme eli Stubbia. Tuota älykästä ja vieläpä hyväkuntoista ulkoministeriämme. Kiittäkämme siis Tukiaista Stubista. Kyseinen Tukiaista kehunut henkilö on muutenkin ainoita tuntemiani Johanna Tukiainen -kannattajia ja ei voi ymmärtää, miksi miehet aina morkkaa Tukiaista.

PS. Tarja Halonenkin päätti sitten pelata omaan pussiin. Minusta on hieman tyylitöntä nimittää oman puolueensa ehdokas siihen virkamiespestiin hinnalla millä hyvänsä, vaikka kukaan muu ei kannata ajatusta. Ei käsittääkseni vähiten ko. viraston muut työntekijät. En tiedä, minusta tuntuu, että demarit ovat ihan oma "lahkonsa", jotka kasvatetaan tiettyy ajatusmaailmaan pienestä pitäen, josta ei ole lupa livetä. Uusi puheenjohtajakin, se "nuorekas" Urpilainen, sanoi melkeinpä haastattelussa, että oli demari, ennen kuin edes oppi kunnolla puhumaan.

Nyt tosin monessa demarivaltaisissa kunnassa valta liukuu uhkaavasti kokoomukselle. Siksi en ole Halosen teosta lainkaan yllättynyt. Keinot alkavat olla kuntavaalien lähestyessä jo epätoivoiset muillakin rintamilla. Miten olisi tarjota aito vaihtoehto kokoomukselle. Siihen ei vain pystytä, kun oikeasti kilpaillaan samoista äänestäjistä ja tarjotaan samaa agendaa ja ennenkaikkea toimittaisiin aivan samoin kuin kokoomus, jos vain oltaisiin hallituksessa. Tulos on jokatapauksessa laiha.


Kommentit

Suositut postaukset