Ja niin päättyivät olympialaiset

Tänään sitten päättyi joidenkin kahden viikon hikipenkkiurheilu-urakka. Itseltäni jäi paljon katsomatta viikonloppuja lukuun ottamatta. Seuraavaksi kerraksi täytyy ottaa lomaa, onhan olympialaisia vain kerran neljässä vuodessa. Tosin mistä sitä tietää, missä neljän vuoden päästä on.

Olympialaisista jäi itselleni hyvä maku, mikäli kisoja katsotaan täysin urheilullisesta näkökulmasta. Käryjä ei ole vielä hirveämmin ollut tai sitten aineet on niin hyvät. Järjestelyt sujuivat hyvin, eikä Kreikan malliin urheilijat ajaneet ympäri kaupunkia, kun kuski ei tiedä, minne viedä. Niin tai näin, Kiina kyllä sai hyvää mainetta kisoista. Kaikestakin huolimatta.

Välllä kyllä tuli mieleen, että olisipa joku nostanut palkintojen jaossa Free Tiibet -kyltin Mustien Panttereiden malliin. Se lienee vain mahdotonta aikana, jolloin urheilijat laittavat nimensäkin vain vahingossa Tiibet-addresseihin. En kyllä ymmärrä, miksi nykyään on vallalla käsitys, ettei urheilijoilla saisi olla yhteiskunnallisia näkemyksiä. Sääli, sillä yhtä menestynyttä urheilijaa kuunnellaan enemmän, kuin komppaniaa partaradikaaleja.

Historiaan jää kisoista ainakin Michael Phelps, vaikka vieläkin epäilen, että koska se kärähtää. Samoin se jamaikalainen ihmemies Usain Bolt. Entistä enemmän vielä Bolt, kun tulee pienestä maasta ja lopettaa juoksemisenkin jättäen toiset seisomaan. Sitäkin epäilen, koska se kärähtää. No, mitaleja on viety kisojen jälkeenkin, vaikka se minusta turhaa enää jälkikäteen onkin.

Suomalaisista en tiedä, jäikö oikein mikään elävästi mieleen. Ainoa, minkä muistan on se suomalainen painija tappiollisen ottelun jälkeen. Se oli  niin suomalaista epäonnistumisen synkkyyttä, ettei toista ole. Mies oli, kun olisi menettänyt vähintään toisen raajansa. Näyttää aina vain vahvemmin siltä, että suomalaiset naiset ovat kovia luita. Kestävät paineet kuin "mies", vaikka kotiasioita ajattelisi samalla niin kuin tämä Kulta-Satu.

Kisauutisointikin sujui hyvin, vaikka aina käy sääliksi niitä Ylen studiojuontajia, jotka tuntuvat vetävän pidempiä rupeamia studiossa kuin päivystävät lääkärit sairaalassa. Pubikin näytti siellä kentän laidalla niin väsyneeltä, kun vanha mies joutuu urheilijoiden kommenttien perässä juosta. Sitten tietenkin oli taas näitä juttuja, kuten kisojen paras peppu, kisojen kaunotar ja komistus ja kisatyttö-kavalkaadityyliin.

Sitten siihen ikävämpään puoleen. Ihmisoikeudet eivät varmasti kisoilla Kiinassa parannu, mutta toisaalta jos kisat ovat tuoneet onnea tavallisille kiinalaisille, on sekin minusta jo hyvä asia. Ja sitten tämä pikkutyttöepisodi avajaisissa, kun laulajatyttönen vaihdettiin suutaan aukovaan parempaan (lue kauniimpaan) versioon. Kisatytötkin riisuttiin alastomiksi, että tiedettiin saatavan tarpeeksi kauniita. No, jotain positiivista kai on sekin, että nämä asiat sentään tulivat julkisiksi. Sekään ei Kiinassa itsestäänselvyys ole.

Mutta neljän vuoden päästä uudestaan taas. Britit olivat raahanneet kisojen päättäjäisiin näemmä esiintymään Jimmy Pagen kartanostaan ja Beckhamkin siellä palloili. Lontoolla ainakin on perinteitä. Ja Lontoo on aina pop. Saa nähdä vain, minkälaiset turvatoimet Lontoossa silloin on. Terrorismin vaara kun on todellinen, toisin kuin Pekingissä. Mutta eihän terrorismi uutta olympialaisissa ole.

Mitkähän on seuraavat uudet isot kisat? En oikein muista. Ainakin ne Sotsin olympialaiset voivat olla ihan mielenkiintoiset.

PS. Ensi viikolla alkaa telkusta Hill Street Blues. Laadukkaiden amerikkalaisten poliisisarjojen ystävänä olen tyytyväinen. Samoin alkaa se Maria Veitolan uusi talkshow. Ainakin Nelonen on mainostanut sitä enemmän kuin korkkarijuoksua.