Elokuva-arvio: MP - Minä pelkään: Kylmän sodan kadonnut elokuva
Elokuvateattereissa Minä Pelkään oli suomalaisen elokuvan pohjanoteerauksia, mutta Suomi ei olekaan taide-elokuvan luvattu maa. Nyt Yleareena on tehnyt kulttuuriteon antamalla sille uuden elämän suoratoistona.
Tämä 1980-luvulla tehty kauhuelokuva ei varsinaisesti, ainakin minun mielestäni, sisällä kauhua ollenkaan. Se on kuitenkin yllättävän ajankohtainen joidenkin nyt kokeman sodanpelon johdosta. Sodan ja pelon tematiikalla elokuva leikkii.
Elokuvan perhe saapuu mökille maaseudulle. Selville ei käy mitä he ovat paossa. Sotaa? Vai vain kesälomailemassa. En tiedä. Elokuva jättää paljon oman mielikuvituksen varaan. Miltei koko elokuvan, joka kaltaiselleni juonifriikille on ajoittain ahdistavaa.
No, perheen kesäasunnon lähistöllä järjestetään sotaharjoitus mikä tuo sodan kuvastoa lähelle. Sitä edustaa myös seonneet varusmiehet, jotka samoilevat pitkin metsiä. Samoin sitä pelkoa ja sotaa riittää perheen unikuvissa, jotka ovatkin elokuvan parasta antia hyvin tarkovskimaisine otteineen.
Arkikuva on taas kuolettavan puuduttavaa poislukien kohtaus, jossa perheen vanhemmat tuijottavat nauliintuneena väkivallan kuvia televisiosta. Sillähän se pelko alkaa, väkivallan ja sodan kuvastolla, sen alituisella tarkkailulla.
Nykyihmisille elokuvan hidas tahti, juonettomuus ja osittainen kömpelyys on vain liikaa. Se oli sitä jo 1980-luvulla. Loppuminuuteilla sai melkein jo taistella, jaksanko tätä loppuun asti.
Elokuva on mitä ilmeisemmin tehty kengännauhabudjetilla, eli jopa suomalaiseksi elokuvaksi pienellä budjetilla. Se näkyy sen teknisessä kömpelyydessä, äänenlaatu on heikkoa ja osin kuvakin.
Sen jo edesmenneellä ohjaajalla, Pekka Hyytiäisellä on kyllä oikea indieote. Harmi ettei hän saanut kunnollista mahdollisuutta, edes jonkinlaisella budjetilla. Kolme kertaa hän kyllä yritti, Suomessa jo se, että onnistuu tekemän pitkän elokuvan on suuri saavutus.
Kommentit
Lähetä kommentti