Kirja-arvio: Timo Tuikka - Kekkosen salaiset päiväkirjat: Näinkö se Urkki oikeasti ajatteli?
Juuri tällaista tekstiä Kekkosen olisi voinut kuvitella sorvaavaan suutuspäissään, rakastuneena ja juonitellessa muita sivuun yksinvaltiutensa tieltä.
Romaani on tavattoman hauskakin, vaikka politiikalle ei kai saisi nauraa, varsinkin kun kyseessä oli Suomen kohtalon kannalta tärkeät vuosikymmenet. Tuolloin Suomi säilytti puolueettomuutensa Neuvostolitton hönkiessä niskaan ja sekaantuessa Suomen politiikkaan.
Nythän antauduttiin Natolle taisteluitta ja Suomella on vieraan vallan joukkoja maassaan. Suomi ei ole suvereeni valtio.
Mutta poliitikoille saa nauraa. Tuolloin kun poliitikoit toikkaroivat kännissä niin Suomessa kun itärajan toisellakin puolella.
No. Puolueettomuus on mennyttä, mutta tämä romaani sivuaa pelkän politiikan sijasta UKK:n yksityiselämää. Avioliittoa Sylvin kanssa ja lukuisia rakastajattaria, joista yksi oli hänen ystävänsä vaimo.
Urkki oli heikko yksityiselämässä politiikan sijaan. Kekkosen surullinen terveydellinen alamäki alkoikin Sylvin kuolemasta ja eikä hän on ollut torppaamassa miehensä kiukkua ja kostonhimoa. Näistä asioista ei tietenkään kirjoitettu hänen eläessään.
Nythän Kekkonen on kokenut eliitin silmissä arvon laskun, mutta kansa rakastaa häntä yhä. Kekkosta pidetään diktaattorina, harva vain muistaa, että hänen aikanaan Suomi nousi kehitysmaasta yhdeksi maailman vauraimmaksi valtioksi.
Tuikka kuvaa osuvasti, kuinka ihminen jossain vaiheessa luulee, että hänestä tulee korvaamaton. Näin kävi Urkillekin.
Kekkonen aidosti luuli, että tuolloin tärkeät suhteet Neuvostoliittoon romahtaisivat hänen myötään, koska hän luuli, ettei muut poliitikot pystyisi niitä hoitamaan samaan tapaan kuin hän. Näinhän ei tapahtunut.
Tosin Venäjän aikana sitten kyllä.
Tämä kirja uppoaisi mielestäni muillekin kuin Kekkos-faneille. Tutkijan kirjoittamaksi se lyö sujuvuudessaan ison joukon romaanikirjailijoita.
Kommentit
Lähetä kommentti