Kirja-arvio: Linda Rantanen - Suomalaiset poliisisurmat: Osa poliisisurmista jo unohtunut

 

Poliisisurmat herättävät paljon huomiota, sillä ne ovat Suomessa harvinaisia. Vuosi vuodelta harvinaisempia kiitos parempien suojavarusteiden ja varmaan myös koulutuksen. Silti niitä harvakseltaan tapahtuu puhunattakaan poliisien päivittäin kohtaamasta väkivallasta työstään. 

Linda Rantasen Suomalaiset poliisisurmat käsittelee poliisisurmia vuodesta 1969 asti aina tähän päivään sekä läheltä piti-tilanteita viime vuosilta. Niissä henki säilyi vain onnella.

Melkein olisi toivonut, että poliisisurmia olisi käsitelty paljon laajemmalta ajalta. Ymmärrän toki että aineistoa on sitä vähemmän mitä kauemmaksi mennään. Lisäksi niistä unohduksiin vaipuneista surmista oli kaikkein vähiten tekstiä tässä kirjassa ja tietoa jäi janoamaan enemmän. 

Paljon julkisuudessa olleista poliisisurmista sen sijaan oli kirjassa raportoitu laajasti. Tämä ei truecrimesta kiinnostuneelle oikein riitä.

Itseäni myös jäi mietityttämään miksi poliisisurmien tekijöiden nimiä ei ollut lainkaan mainittu. Osasta kun on uutisoitu raskaasti ja nimet taatusti ihmisten tiedossa. Kuka ei esimerkiksi tietäisi Pihtiputaan poliisirurmaajan Tauno Pasasen nimeä?

Sitten taas ainoana mainitaan Steen Christensenin nimi. Ketä tällainen piilottelu ja yhden ainoan nimen paljastaminen palvelee? Poliisisurmaajien taustasta tai elämästä tuomion jälkeen ei myöskään aina kerrota. 

Kirjassa on myös joitakin epäloogisuuksia, kuten kun eräässä tapauksessa surmaajan sanotaan olleen otsikossa humalassa, mutta taas tekstissä puhutaan vesiselvästä miehestä.

Kirjan hyvää antia oli surmissa osallisena olleiden (ei onneksi tekijöinä) poliisien kertomukset poislukien poliisiylijohtajan puuduttava johdanto, joka oli poliisijargonia parhaimmillaan. 

Kirjan perusteella Suomessa poliiseja eivät surmaa ammattirikolliset vaan pikemmin surmat on tehty alkoholin vaikutuksen alaisena ja pikaistuksissa.Usein tukalassa elämäntilanteessa, jolloin menetettävää ei ole. Myöhemmin tekoa katuen. Osa surmaajista päätti päivänsä jo tapahtumapaikalla. 

Kirjasta olisi varmasti saanut paremman laajemmalla tutkimustyöllä, mutta paikkaansa se puolustaa jo näiden kuolleiden poliisimiesten muiston ylläpitäjänä, sillä heidän nimensä kirjassa sentään mainitaan.