Sisältövaroitus elämälle

Nykyään kaiken pitäisi olla turvallista, eikä mitään epämiellyttävää saisi nähdä tai vieläpä kokea. En sitten tiedä, miten ihmeessä tämä voi keneltäkään onnistua. Monelta ei.

Ilmeisesti nuoret tätä turvallista elämää ikävien asioiden ulkpuolella tavoittelevat, jopa näyttelijäksi haluavat, kuten taannoin Hesari kirjoitti ilmaisulukion oppilaista, jotka jakelevat varoitustarroja asialle jos toiselle. Ettei tulisi paha mieli tai traumatisoidu. Siis taiteesta.

En jaksa sättiä enempää, mutta miten joku kuvittelee olevansa näyttelijä tai taiteilija ylipäätään, jos ei pysty tai halua kohtaamaan itselleen epämiellyttäviä asioita. 

Itselleni on heitetty naamalle kyllä kaikkea mahdollista paskaa ja sisältövaroitus-kortteja on ollut turha esitellä. Kukaan ei ole traumatisoitumistani pelännyt.

No sehän ei ole mikään uusi juttu, että jopa historiaa halutaan siivota miellyttävämmäksi, ainakin niin, että tietyistä asioista vaietaan. Ei ole taidettu kuulla sanontaa, että historia toistaa itseään, jos tietyt ikävät asiat siivotaan pois kirjoista, eikä niistä oteta opiksi. 

En yhtään ihmettele, että nykykirjallisuus on niin surkeaa kuin se on, jos jotkut sensitiivisyyslukijat, siis sensorit, lukevat tekstejä etsien sieltä poispyyhittävää kuin inkvisitio konsanaan. Ja estää edes julkaisun, jos joku rikkoo sensitiivisyyssääntöjä tai on vääränlainen ihminen. Sama roska koskee tietenkin muutakin taidetta.

Odotan kyllä mielenkiinnolla, minkälaisia ihmisiä kasvaa tästä sensitiivisyyden ja turvatun tilan -ajan ihmisistä. He eivät ainakaan lisäänny, kuten tiedämme syntyvyystilastoista, joten huoletta voi kai olla. Länsimainen katoaa omaan mahdottumuuteensa tältä maapallolta.

Elämme muuten  jonkinlaista omituista uussivellisyyden aikaa elokuvissakin, kun seksikohtauksia ei uskalleta tehdä, samaan aikaan kun netti on kuitenkin täynnä pornoa tumputettavaksi.