Voi Suomi-parka, osa pressavaalit ja lakot

Jotain pitäisi kai jaaritella presidentinvaaleista ja miksei lakoistakin. Sanotaanko alkuun, että äänestin toisellakin kierroksella. Väkinäisesti ja kunnioituksesta demokratiaa kohtaan.

 Mitä noista pressavaaleista ja varsinkin kakkoskierroksesta sanoisi? Kaksi melkein samasta puusta veistettyä miestä ehdolla loppumetreillä. Erot ovat lähinnä yksityiskohdissa. 

Veikkaan, että Haavisto häviää vaalit kolmatta kertaa. Mitään imua hänen kampanjassaan ei ole, vaikka on kulttuurielämästä jokaikinen tyyppi somettamassa hänen puolestaan. Minua tuollainen vain ärsyttää. 

Stubbilla on taas isor rahat takanaan, mutta nekään eivät takaa mitään murskavoittoa. Hän sanoo olevansa aito, mutta se ei välity. Ei kansa rakasta koskaan maratoonaria. 

Mitään Niinistö-ilmiötä hänestä ei tule ja pressanakin möläyttelee taatusti. Niimistö osasi sentään teeskennellä olevansa kiinnostunut pienestäkin ihmisestä. Elitisti-Stubbilla ei ole taas mitään käsitystä, eikä ymmärrystä pienestä ihmisestä. 

Elitisti on Haavistokin, mutta on hyvä näyttelijä hänkin, mutta osaa naamiotua harmaan ja mukavan miehen naamion taakse. 

Hieman huvittavaa tämä mesoaminen hänen homoudestaan ja ettei siitä saisi kysyä mitään. Eniten ääntä homoudesta ovat pitäneet hänen omat kannattajansa. Tavalliselle kansalle homoudella ei ole enää mitään merkitystä.

Ehkä pääasia, että päästään Niinistöstä eroon. Hän kun juonitteli Suomen Natoon ja nauttii jotain käsittämätöntä kansan palvontaa. No eiköhän sekin ajan mittaan karise kun totuus paljastuu. 

Niistä lakoista. Siellä sitä tosiaan osoitettiin mieltä Palestiinan liput liehuen palkansaajan puolesta, jolta hallitus ei ole merkittävämssä määrässä viemässä mitään. Köyhiltä sitäkin enemmän.

Sven Dufvaa ei sielläkään mielenosoituksessa näkynyt.

Kommentit

  1. "Ei kansa koskaan rakasta maratoonaria" 😂 totta. Aika monin kohdin olen samaa mieltä pressanvaalien asetelmasta, mutta kyllä me varmasti kummastakin kelvollisen presidentin saamme. Parasta olisikin yhteispresidenttiys 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'kummastakin kelvollisen presidentin' niinkö ihan totta? Ruottalaisilla on sanonta, jonka mukaan on jotenkin ansiokasta tehdä välttämättömyydestä hyve. Pidetään siinä sentään jotain rajaa. Mutta kuuden vuoden päästä (pirun pitkän ajan päästä) meidän on pakko, siis PAKKO ryhdistäytyä.

      Poista
    2. Eihän sitä tiedä jos Stubb ja Haavisto löytävät toisensa ja ryhtyvät poikaparina hallitsemaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset