Elokuva-arvio: Risto Jarva - Kun taivas putoaa... Mediakritiikkiä 1970-luvulta
Sen on tarkoitus olla mediakriittinen, mutta se itse syyllistyy lehdistön sensaatiohakuisuuteen. Löytyyhän elokuvassa tabujen rikkomista. Miehen sukupuolielin vilahtaa ja paskaakin pilkahtaa.
Elokuvan Ajan suunta-lehden esikuva on tietenkin Hymy-lehti. Tuon ajan sensaatiolehdistön lippulaiva. Toimittaja Olli Meren esikuva on tietenkin taas Veikko Ennala. Tuon ajan tunnetuin sensaatiotoimittaja tai toimittaja ylipäätään.
En tiedä, onko Jarva vetänyt elokuvan tarkoituksella överiksi. Ainakin siitä löytyy kliseitä roppakaupalla. Toimituksessa vedetään kossuryyppyjä ja naureskellaan lukijoiden kirjeille. Päätoimittaja karjuu etc.
Tai sitten Jarvalla ei ole vain ollut aavistustakaan, millaista toimittajan työ on sensaatiolehdessä. Todellisuus on aina tylsempi.
Ei elokuva huono ole. Siinä on varsinkin alussa imua ja se toimii hyvänä ajankuvana lehdistön kukoistusajasta, jolloin lehdillä tehtiin rahaa ja lehdet kuluivat vielä kansan käsissä.
Elokuvan tarinassakin on hyvää. Meri havahtuu juttujensa seurauksiin, kun hänen paljastusjuttunsa takia tavis, lääkintävoimistelija Eila Tuomi menettää työnsä ja tulee häväistyksi. Kai tuo oli vielä mahdollista 1970-luvulla, kun kansa luki samoja lehtiä ja kohuja ei ollut jonoksi asti.
Naisesta tulee pikkuhiljaa Merelle pakkomielle, melkein stalkkaukseen asti. Pakkomielteensä takia vaimo pakkaa tavaransa ja työtkin melkein lähtevät.
Sitten alkaakin omalaatuinen valtataistelu. Meri haluaa omistaa Tuomen, joka pyristelee vastaan ja jopa alistaa sensaatiotoimittajaa. Sitä riittääkin loppuelokuvan ajan. Se on jo ajoittain pitkästyttävää.
Kunn pahojen tekojensa allekirjoitukseksi Meri kirjoittaa kuolleesta Tuomi-jupakasta tunnustusartikkelin Kun taivas putoaa...
Kohtuullisen osoittelevaa.
PS. Mediamaailman sijoittuu osittain myös blogiteokseni Rumasatu.
Kommentit
Lähetä kommentti