Elokuva-arvio: Back to Black: Liian kiltti elämäkertaelokuva?

 

Olen nyt innostunut pitkästä aikaa katsomaan dvd-elokuvia.  Sehän on vähän muotiakin. Kirjastosta löytyy yllättävän uusiakin elokuvia. Joten elokuva-arviota riittää tulevaisuudessa. 

Nyt katsoin viime vuodelta olevan Amy Winehouse-elämäkertaelokuvan Back to Black, jonka nimeä ei luojan kiitos ole yritetty suomentaa.

Amyn rankasta elämäntarinasta huolimatta Back to Black on elokuvana kohtuullisen konservatiivinen. Se ei mässäile Amyn päihde- tai parisuhdeongelmilla. 

Se kattaa kronologisesti Amyn elämän sen enempää mihinkään aikaan kiinnittymättä. Kriitikot ovat moittineet sitä liian kiltiksi. Sitä elokuva onkin, vaikkakaan ei peittele Amyn peittele Amyn ongelmia.

Jos takavuosien Amy-dokumentti teki Winehousesta miesten hyväksikäyttämän ressukan, Back to Black -elokuvassa Amy kuvataan vahvana naisena, joka tiesi mitä teki ja halusi. Se ei lähde syyttelemään kertään paitsi ehkä paparazzeja. Tosin aika kuluneella mediakritiikillä.

Amylla vain sattui olemaan paha päihdeongelma ja hankala rakkaussuhde, joka veti häntä alas. Jokainen vaikean rakkaussuhteen läpi käynyt tietää, miten hankalaa sellaisesta suhteesta on päästä irti. Amylla se tuntui elokuvan perusteella olevan tärkeämpää kuin urakin.

Elokuvan kantava voima on Amya näyttelevä Marisa Abela. Hän jopa muistuttaa Amya pelottavan paljon ja hän vetää aina vaikean elämäkertaroolin todella ammattimaisin ottein. Muut jäävätkin sitten varjoon, eikä sinänsä siloinen käsikirjoitus anna muille mahdollisuuksiakaan.

Elokuvasta ei toki puutu Amyn loistavaa musiikkiakaan, eikä upeita kuvia, mutta elokuva keskittyy eniten juuri Amyn rakkaussuhteeseen narkkari Blake Fielder-Civilin kanssa. Sekä tietenkin juopotteluun narkkaamisen lisäksi. 

Sehän se alkoholi suorastaan riutuneen laihan Amyn sitten tappoikin pitkän raittiusjakson jälkeen.