Kirja-arvio: Yövartiossa - Esseitä unettomuudesta: Kun yö ei ole lepoa vaan helvettiä

 

Unettomuus on kansansairaus siinä missä ylipaino ja masennuskin. Sen kertoo jo tämän opuksen mahtavat varausjonotkin. 

Unettomia myös vähätellään samoin yleisesti kuten ylipainosta ja masennuksesta. Mikset laita pään vaan tyynyyn, liiku enemmän, ryhdistäydy. 

Minäkin kärsin unettomuudesta. Joskin Mirtazapinilla pystyn nykyisin nukkumaan peräti 3-4 tuntia kerrallaan. Minulle se on jo lottovoitto. Senkin saamiseksi sai taistella vuosia. 

Yövartiossa-kirjaa suosittelen lämpimästi kaikille unettomille ja vähättelijöille. 

Kirjailijoista uskaltaisin heittää että aika moni kärsii uniongelmista. Luovan tuon uhreja. Tässä esseekokoelmassa heillä oli mitä moninaisempia unihäiriöitä unihalvauksesta paunajaisiin. 

Tuo unihalvaus kuulosti jo todella pelottavalta. En ainakaan muista että itselläni olisi sellaista ollut, mutta painajaisia kylläkin lähes jokainen yö. Ajatelkaa nyt, unihalvauksessa et pysty liikkumaan etkä mitään. Olet kuin toisessa tietoisuudessa.

Yhteistä esseille oli tietty pelko yötä ja unta kohtaan. Kun tietää ettei saa nukutuksi, yö itsessään on painajaista. Unihäiriöiden todelliset syyt juontavat usein jo lapsuuteen. Tietynlaiseen turvattomuuden tunteeseen. Sitten kun sitä turrutetaan arjella ja päihteillä, kierre on valmis.

Näin minullekin yö itsessään aiheuttaa pelkoa, pidän yöstä ja pimeästä, silmäni ovat suorastaan arat kesän valolle, mutta yö itsessään on painajaista, koska pelkää nukahtaa. 

Olisiko se jotain kontrollin menettämisen pelkoa? Se, ettei lepoa saa kuitenkaan. Ihminenhän on nukkuessaan avuton, ei näe mahdollisia vaaroja. 

Esseistä eniten jäivät mieleen Jani Saxellin, Hanna-Riikka Kuisman ja Akseli Heikkilän esseet. Ei kirjassa huonoja esseitä ollutkaan. Taustatyötä oli selkeästi tehty, eikä rykäisty kasaan rahan vuoksi. Edesmenneen Miki Liukkosenkin piti tähän kirjaan kirjoittaa, mutta sitä hän ei ehtinyt tehdä. 

PS. Muun muassa unettomuudesta kertoo myös säeromaanini Rumasatu.