Kaikki työ ansaitsee arvostusta

Nyt kun hoitajien palkkakysymyssaaga yhä jatkuu Tehyn voimin, ei voi olla ihmettelemättä, miksi vain yksi kunta-alan työntekijäryhmä on saanut kansalaiset puolelleen. Tätä ei saisi ääneen tietenkään sanoa, mutta itseltäni alkaa loppua myötätunto Tehyä kohtaan. Paljon pienipalkkaisemmat lähi- ja perushoitajatkin hyväksyivät kunta-alan oloissa vähintäänkin kohtuullisen palkankorotustarjouksen, mutta ei Tehy. Miksi he sitten äänestivät kokoomusta ja keskustaa? Uskoivatko he todella, että perinteiset porvaripuolueet ovat pieni palkkaisen palkansaajan puolella, kun tosi tuli kyseeseen?

Kunta-alan kaikki työntekijät tekevät töitä kuntalaisten arjen eteen, mutta eipä heille kansalaiset kaipaa palkankorotusta. Päinvastoin. Ja pienipalkkaisia ovat kaikki kunnan työntekijät melkeinpä. Itsekin saan pienempää palkkaa kuin sairaanhoitajat ja tulen palkallani toimeen mainiosti. Miksi he eivät sitten tulisi? Samalla tavalla itsekin asun kalliilla pääkaupunkiseudulla. Onko pakko asua omistusasunnoissa ja maksaa asuntolainoja, muitakin vaihtoehtoja olisi? Muutenkin minun on vaikea samaistua sukupuolten epätasa-arvoiseen palkkaukseen luontevasti, kun saan itse aivan samaa palkkaa kun pienipalkkaiset naisetkin.

Ei sillä, etteikö sairaanhoitajien kuin kaikkien muidenkin kuntatyöntekijöiden palkka liian pieni olisi. Kunta-ala kaipaisi kokonaisvaltaisempaa palkkaratkaisua. Sairaanhoitajien lisäksi kunnista loppuu kohta kaikki osaajat, mikäli palkkataso ei lähesty enempää yksityistä palkkatasoa. Kunta-alan ongelma on vain se, että palkat maksaa veronmaksaja, eikä veronmaksaja pidä veronkorotuksista "laiskojen" kaupungin työläisten eteen.

Ammateiden arvostuksesta tykätään tehdä paljon vertailuja. Niin palkan kuin muun arvostuksen suhteen. Poliisit, sotilaat ja hoitajat ovat usein kärkipäässä näissä vertailuissa. Hassuinta on se, ettei arvostus ja todellinen palkkataso koskaan kohtaa. Niistä töistä mitä ei arvosteta, maksetaan paremmin. Paitsi siivoojien ja kaupankassojen. Meneeköhän homma niin, että pelkän arvostuksen luullaan tuovan leivän pöytään. Itse teen töitä (tiedottajana) niin pienessä ammattiryhmässä, että en muista koskaan nähneeni omaa ammattiani missään vertailuissa. Monesti minua kutsutaankin toimittajaksi. Jos olisin viisas, varmaan kannattaisi myötäillä, että näin on. Toimittajiakin kuitenkin vielä arvostetaan laajalti. Ja toisaalta kyllä toimittajan töitä olen tehnytkin.

Eilen tuli tv:stä raportti leipäjonoista. Siinä yritettiin kosiskella ministereitä ja muita päättäjiä tutustumaan Myllypuroon. Ja kyllähän paikalle avustajia ja valtiosihteereitä saapuikin. Minusta oli jo hieman lapsellista ministereitä paikalle kutsuakin, mutta sehän oli juttukikka, jota olisin itsekin käyttänyt.

En voi mitään, mutta ohjelmaa katsoessa tuli mieleen, että miksi me palkansaajat verisesti tappelemme korotuksista ja kenellä on vaikein, pienipalkkaisin ja vittumaisin työ? Leipäjonolaisilla kun ei ole oikeasti mitään. Me sentään pystymme käydä kaupassa ilman laskukonetta ja silloin tällöin jopa matkustella. Ainoa mikä sinänsä arvokkaassa seurakunnan vapaaehtoistyössä minua hämäsi oli se, että ennen kuin leipää jaettiin, pakoitettiin hädän tarpeessa olevat kuuntelemaan hartaustilaisuutta. On hiukan mautonta muuten surkeassakin jamassa olevia ihmisiä käännyttää. Jokainen löytää uskon muutenkin, jos on löytääkseen.

Niin ja tämä kansa jakautuu kahtia, eikä asialle halutaan tehdä mitään. En jaksa lukea enää talouslehtiä, missä kerrotaan miten hyvin meillä menee, kun se pitää paikkaansa vain tietyn kansanosan kohdalta. Kuntaliiton Parjanne haluaisi lukiotkin maksullisiksi. No niin, sittenhän saisimme taas köyhien kakarat pois elintason tavoittelusta, tulee hommasta mieleen.

PS. Hyvä, ettei Suomessa saa julkaista mikä tahansa. Syyte oli tarpeen, ettei edes pääministerin yksityiselämästä saa kirjoittaa mitä tahansa. Minusta kyseessä on kaikkea muuta kuin sananvapaus.