Esan blogi täytti vuoden

Olen nyt suurinpiirtein vuoden ajan kirjoitellut blogiani. Välillä tuntuu, että aiheita ei juuri ole ja välillä on sitten enemmän. Tähän mennessä ei ole oikein valjennut, onko blogi henkilökohtainen päiväkirja tai jonkun tason ilmaisumuoto. Tai vain sillä hetkellä pinnalla olevien asioiden kommentointimuoto. Omalla kohdallani kaikkea tätä lienee oikein vastaus.

Päiväkirjaa en oikeastaan elämässäni ole koskaan kirjoittanutkaan. En tiedä arvostaako sitä kynällä kirjoitettua sanaa enemmän, mutta kynnys johonkin vihkoon kirjoittamiseen on paljon suurempi kynnys kuin verkkoon. Verkkoon myös kirjoittaa itselleen aroistakin ja henkilökohtaisistakin asioista helpommin, kun välttämättä kertoo ainakaan vähän tuntemattomille ihmisille. Onkohan tietokoneella samanlainen vaikutus kun kännyköillä ruuhkabusseissa? Kun kertoo asioista jonkun laitteen kautta, se on helpompaa kuin kertoa joillekuille suoraan.

Blogissa on kuitenkin se etu pelkkään puhuttuun sanaan verrattuna, että tekstit säilyvät. Ainakin niin kauan kuin palvelin on pystyssä. Ehkä se voi kääntyä joskus kääntyä itseään vastaakin, jos joku haluaa kaivella asioita, joita olen joskus kirjoitellut. Toisaalta, jos tätä blogia jaksaa kirjoitella jopa vuosia tai vuosikymmeniäkin, on kiva seurata, miten on kehittynyt ihmisenä tai ollut kehittymättä.

Itse kun kirjoitan omalla nimelläni, en voi toki aivan kaikesta kirjoittaa. Kaikkein henkilökohtaisimmista asioista ei voi kirjoittaa, koska silloin saattaisi loukata muita ihmisiä. Tietysti salanimiä voi käyttää, mutta ei minulla sinänsä ole tarvetta vetää läheisiäni tai vähemmän läheisiäkään riepotteluun blogiini. Tämähän on minun valintani kirjoittaa tänne blogiin. Joten tyydyn pääosin "itseruoskintaan".

Paljon ihmiset kirjoittavat salanimellä masennuksesta ja kaiken maailman kurjuudesta. Okei, se on varmaan hyvää terapiaa, mutta itse en jaksa lukea blogeja, jotka keskittyvät vain yhteen asiaan. Niinpä olen lopettanut blogilistasta blogien etsimisen. Olen niin itsetyytyväinen, että oletan, että hyvät blogit tulevat luokseni. Joitakin hyviä monipuolisiakin löytyy silloin tällöin. Itse kirjoitan blogiani sitä silmällä pitäen, että kirjoittaisin aina vähän uusista asioista, eikä vain henkilökohtaisesta kurjuudestani/onnestani.

Mutta täytyy myöntää, että kun vuoden on kirjoittanut, on ajoittain jo vaikeaa löytää aihetta, joka sytyttäisi itseään. Yksi keino olisi tietenkin kirjoittaa harvemmin, että olisi enemmän aiheita tyrkyllä. Tosin en ole kertaakaan vielä kirjoittanut vain sen takia, että kirjoittaisin. Se tuntuisi aika tyhmältä. Yksityiselämänikään ei taida olla riittävän villiä enää nykyisin, että siitäkään olisi kirjoittamista. Ja sitten kuten sanoin, kaikista asioista ei voi edes kirjoittaakaan.

Joka tapauksessa minusta on ihan kivaa, että blogissani on käynyt ihmisiä. Eikä kukaan ole suoranaisesti edes minua vielä haukkunutkaan, vaikka välillä kun luen tekstejäni jälkeenpäin, sitä vähän saattaa kaduttaakin, että pitikö ihan noin jyrkkä olla. Yleensä olen kyllä kuitenkin yrittänyt löytää tarinasta molemmat puolet. Sitäpaitsi jos blogi on yksivuotias, niin eihän se vielä voi kypsä olla. Murrosikäkin on vasta kaukana edessä.

PS. Olemme jälleen saaneet julkisuuteen jälleen uuden HIV-miehen. Toisten tartuttaminen on toki väärin, mutta ihmettelen kyllä naisiakin, jotka hyppäävät sänkyyn tuosta vain ventovieraan kanssa. Eikö siinä voisi vähän mennä jo itseensä jos saa tartunnan? Sama koskee miehiäkin, mutta en muista, että ainakaan julkisuudessa vastaavaa HIV-naista olisi vielä ollut.