Suomalaiset taiteilijaelokuvat tökkivät

Viimeisen viikon ajan joka puolella, jopa katumainoksessa on Ganes-elokuva esillä enemmän kuin riittävästi. En ole nähnyt elokuvaa vielä, joten en ala sitä analysoimaan. Jotenkin aihe on pilattu vaan läpikaupallisuudella. Myönnän olevani rock-puristi. Varsinkin kun kyseessä on suomirockin alkuvaiheet. Ne ovat minulle kanonisoituja pyhiä asioita. Helmibändit ja -biisit tulisi jättää rauhaan.

Erityisen mauttomalta tuntuu nämä Ganes-elokuvan liittymättömät tv-mainokset, jossa mainostetaan makkarasta lähtien kaikkea mahdollista. Tosin samalla tavalla tehtiin vanhassa Tuntematon sotilas-versiossakin. Rokka kauppasi elokuvateatterin mainoksissa Fazerin suklaata. Jos Albert Järvinen ja Cisse Häkkinen olisivat elossa, olisivatkohan he vain suostuneet moiseen markkinointiin. Sitähän emme tiedä, kun he eivät ole elossa.

Artisteista ja bändeistä saa edes harvemmin onnistuneita elokuvia. Mieleen tulee heti vain The Doors ja Johnny Cashista kertova I walk the line.

En ole tosiaan nähnyt Remusta piirrettyä näyttelijänkuvaa, mutta tuntuu vaikealta uskoa, että Remun kaltaista persoonaa saisi uskottavasti vangittua filmille. Muutenkin tuntuu ihmeelliseltä, että Häkkinen ja Järvinen on käsittääkseni jätetty elokuvassa sivummalle. Kummatkin ovat sentään parempia muusikoita kuin Remu. Homma johtuu tietenkin siitä, että taustatarina heidän takanaan ei ollut yhtä mielenkiintoinen.

Badding-elokuva oli yksinkertaisesti surkea. Baddingista tehtiin saduissa elävä höppänä. Esimerkiksi alkoholismista ei tehty lainkaan uskottavaa ja olin erittäin pettynyt elokuvan nähtyäni. Pelolla odotan, koska Juicesta tehdään elokuva. Tai Dave Lindholmista, hän on onneksi sentään elossa, ja voi estää moisen.

Miksi Suomessa ei osata tehdä elämäkertaelokuvaa oikein kenestäkään taiteilijasta? Sorrutaan mahtipontisuuteen, kuten Eino Leinosta tehdyssä elokuvassa. Tuskin Leino kuolintoreissaan kuitenkaan runoklassikkojaan lausui. Tai sitten tappavaan tylsyyten tai nyt näköjään kaupallisuuteen ainakin ulkonaisesti kuten tässä Ganes-elokuvassa.

Yksi taiteilija, josta ihmeekseni en ole vielä elokuvaa nähnyt, on runoilija Pentti Saarikoski. Aihe olisi vielä mielenkiintoinen. Tekisin vaikka itse hänestä elokuvan, jos voisin.

Sitten taas viikon ihmettelyosuuteni: Miksi suomalaisia julkkiksia ei näy muistelemassa nyt Anna Politkovskajaa, kun murhasta tulee vuosi täyteen? Vai onko niin, että sananvapaus on niin kauan jees juttu, kun sillä saa oman naamansa julkisuuteen?

PS. Sairaslomalle tässä jäätiin. Ensi viikon torstaihin asti. Joten jos päivitän blogiani ensi viikolla päiväsaikaan en laiminlyö työtäni. Olen vain yksinkertaisesti kotosalla...