Rauhaa ja tasa-arvoa

Nobelin rauhanpalkinto on muuttunut mielenkiintoiseksi palkinnoksi. En muista, koska viimeksi sen olisi voittanut jokin perinteinen rauhanpuolustaja. Tosin en enää muista muutenkaan asioita enää kauan. Nythän palkinnon voitti Al Gore ja se joku toinen, jota en yllätys, yllätys muista. Tietysti voi ajatella, että Goren palkitseminen ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä on erittäin kaukokatseista. Koska ennemmin tai myöhemmin sotia käydään puhtaasta vedestä tai edes hitusen viljelykelpoisesta maasta. Ilmastonmuutos kun koskettaa muutenkin köyhiä ja sotaherkkiä maita eniten.

Jotenkin tuntuu, että itse en oikein tiedä edes enää, mikä rauhanliike on. Maailmanrauhasta kun ei oikein puhuta. Paremminkin rauhaan pakottamisesta. 70-luvun taistolaisten kansoittamasta rauhanliikkeestä ollaan tultu yliopisto-opiskelijoiden pikkumaailmanparannuskerhoihin, joka unohtuu kun ura alkaa ja lapset syntyvät. Muistatteko muuten, koska viimeksi on osoitettu mieltä ydinaseita vastaan? Samanlailla niitä on kuin 80-luvullakin, ohjukset on vain kohteistettu eri paikkoihin.

Perinteisten rauhanmiesten ja naisten taita olla turha haaveilla rauhanpalkinnosta, kuten Martti Ahtisaarelle on käynyt. Aina joku on vienyt palkinnon nenän edestä. Ahtisaari on kuitenkin ollut tuomassa rauhaa esimerkiksi Namibiaan. No, Kosovossa homma meni puihin, mutta Balkan on yhtä vaikea paikka tuoda pysyvää rauhaa kuin Lähi-itäkin. Se, joka tuo rauhan Israeliin/Palestiinaan ansaitsee jo paljon enemmän kun rauhanpalkinnon.

Ja mistä rauhasta tässä maailmassa voi ylipäätään puhua, kun rauhassa olon velvollisuus koskee vain tiettyjä maita. Useimmiten pieniä ja kehitysmaita. Isot ja taloudellisesti mahtavat maat saavat huseerata miten ikinä tahtovat. YK on lähinnä kumileimasin tai kahvikerho silloin kun amerikkalaiset lähtevät sotapolulle. Onneksi YK ja Punainen risti sentään lievittävät inhimillistä kärsimystä avustusjärjestöillään.

Sitten rauhasta tasa-arvoon. Viime viikolla sitten huomattiin, että suomen kielessä on liikaa epätasa-arvoisia sanoja. En muista mikä kielitoimiston kielipoliisi sitä asialla olikaan. Väitehän on sinänsä hassu, koska suomen kieli on tasa-arvoisempia kieliä maailmassa. Täällähän ei ole miehille ja naisille omia persoonapronomijekaan. Mutta lähinnä kyse taisi olla näistä ammattinimikkeistä, kuten esimies yms. Kuka kieltää jo nyt kutsumasta esinaiseksi? Täytyykö kaikista sanoista virallinen päätös tehdä? Esihenkilönimi on aika muovisen oloinen ja vain lisää kaikkien epäselkeiden ilmausten määrää. Kohtahan saa olla onnellinen, jos ammattinimike on ylipäätään suomen kielellä kirjoitettu. Tai ainakin sellaisella tavalla, että sen voi joku muukin kuin kehittämiskonsultti ymmärtää.

Toinen viimeaikainen sekoilu oli tämän tasa-arvovaltuutetun vauhkoaminen miesten tukanleikkuun hinnan tasa-arvoisuudesta. Hintahan kai heilahti ulospäin näiden verotuskiemuroiden vai minkä takia nyt heiltahtikaan. Jos hän haluaisi parantaa miesten tasa-arvoa naisiin nähden, niin kannattaisi esim. miettiä miksi valta-osa asunnottomista ja syrjäytyneistä on miehiä. On toki monia asioita, missä naiset ovat epätasa-arvoisia miehiin nähden, joten asian vähättelystä ei ole kyse.

PS. Tämän viikonlopun Vihreässä Langassa oli mielenkiintoinen juttu. Suomessa on meinaan yllättävän paljon lukutaidottomia, vaikka ei uskoisi. Esim. maahanmuuttajanaiset ja vangit. Miten nykypäivän yhteiskunnassa ylipäätään voi pärjätä ilman lukutaitoa? Nähtävästi se onnistuu. Kouluissa kuin ennen syrjäytymisen ehkäisyprojekteja annettiin runsaasti ns. armovitosia. Muistan itsekin joskus ylä-asteella kuulleeni opettajien suusta, että annan sille vitosen, ettei ainakaan minun takia tarvitse katsella sitä enää ensi vuonna.

Itse tein joskus muutama vuosi sitten juttua eräästä projektista, jossa lukutaidottomia maahanmuuttajia opetettiin pärjäämään yhteiskunnassa. Hehän eivät monesti osaa lukea ja kirjoittaa omalla äidinkielelläänkään puhumattakaan Suomesta ja ovat esim. lastensa varassa virastoissa asioidessaan, jos tulkkia ei ole saatavilla. Opetus sujui paljolti kuvien avulla.

Joten saa sitä olla kiitollinen lukutaidostaankin tässä elämässä.