Naisten viha ja myötätunto

Seurakuntien lehdet ovat kovasti aliarvostettuja. Jos kirkkoon kuulumiseen ei löydä muuta syytä, kannattaa se tehdä edes seurakunnan lehtien takia. Ainakin Kirkko ja Kaupunki-lehdessä jutuilla on merkitystä. Ne herättävät kysymyksiä sekä saavat ajattelemaan. Itse asiassa kirkon lehti tuomitsee huomattavasti vähemmän ketään kuin normaalit uutislehdet.

Tämän viikon Kirkko ja Kaupungissa oli juttu naisten vihasta. Aiheesta ei ole juuri juttuja väännetty, miesten vihasta ja erityisesti nuorten miesten vihasta sitäkin enemmän. Jutussa haastateltiin psykologia tai jotain vastaavaa, joka kertoi yllätys, yllätys vihan lähtevän äideistä. Masentuneet äidit kun eivät pysty osoittamaan helliä tunteita. Ja omalta äidiltä saatu torjunta siirretään eteenpäin omille lapsilleen.

Naiset keräävät sitten kaikki negatiiviset tunteet itseensä, sillä he eivät pysty niitä osoittamaan ulospäin niin hyvin kuin miehet. Se ei ole naisille hyväksyttyä. He rankaisevat itseään, enemmän kuin muita. Ulospäin koulutettu, kaikki oikein tekevä täydellinen nainen voikin olla sisältään ihan rikki. Elämä keskittyy ulkoisiin suoritukseen, vaikka pitäisi löytää sisälleen sieluun jotain.

Miehenä olen ollut huolissani miesten pahoinvoinnista, joista konkreettisia esimerkkejä tulee koko ajan. Juuri Oulussa opettaja päätti lopettaa koko perheensä elämän, eikä uloskaan tarvitse kuin vilkaista, kun näkee, että kaikilla miehillä ei todellakaan mene hyvin.

Mutta pitäisikö tässä oikeastaan olla huolissaan naisista, jotka eivät pahaaoloaan edes ulos näytä tai näyttävät sen vain lähimmilleen. Tai siirtävät sen sitten lapsiinsa. Olisiko siinä yksi syy, miksi suomalaiset ovat masentuneita ja voivat pahoin. Jos se paha olo imetään jo äidinmaidossa. Naiset eivät riehu nakkikioskeilla, mutta "riehuvat" sitten kotioloissa. Henkisemmällä väkivallalla, lämmöttömyydellä.

Jos miehet eivät saa enää olla miehiä, niin naisetkaan eivät saa olla naisia. Jutun mukaan heiltä vaaditaan maskuliinisuutta ja kovuutta.  Eikä Suomessa naiset koskaan olekaan olleet lähtökohtaisesti heikkoja ja avuttomia. Viime aikoina maskuliininen nainen on suorastaan tullut toivottavaksi. Tietenkin niin, että naisen ulospäin oletetaan olevan kaunis ja naisellinen.  En tiedä, ehkä naiset itse osaavat selittää paremmin.

Toinen asia, mikä eräästä hyvinvointilehdessä olleesta jutusta tuli mieleen on myötätunto. Mitä myötätunto on oikeastaan? Tämän päivän Hesarin uutiskuvassa oli ainakin myötätunto kaukana. Kunnallisvaalitentissä rautatieasemalla oli eräs asunnoton ujuttautunut asuntoministerin viereen istumaan. Kukaan tenttiin osallistuneista poliitikoista ei edes vilkaissut mieheen, vaan keskittyivät toimittajaan eli äänestäjiin. Ja vartijat tulivat hätistelemään asunnotonta miestä pois. Helsingin huippupoliitikot siis ummistivat silmänsä, että sen nyt kaikki kuvasta näkivät.

Mutta myötätuntoon uudestaan. Kuinka paljon ihmisten myötätunnosta on aitoa ja kuinka paljon ulkoa opittua. Ollaan myötätuntoisia, kun kuuluu olla. Mutta ollaanko sitä hyvän olon antamisen takia, vai oman mielen rauhoittamisen takia? Kaikkia ihmisiä kohtaan ei edes osoiteta myötätuntoa. Esim. jos elämäntyyli ei miellytä. Pitääkö myötätuntokin ansaita? Sitten on kansallinen suru ja myötätunto, kuinka paljon siinäkin surraan omaa menetettyä turvallisuudentunnetta.

Kaikki ihmiset eivät edes kaipaa myötätuntoa. Siinäkin viha ja erityisesti itseen kohdistuva viha on läsnä. Viha täyttää ihmisiä niin paljon, että ei voi kokea oikeaa myötätuntoa. Varsinkin jos vihaa kohdistuu itseensä. Jos ei tunne myötätuntoa itseään kohtaan, ei sitä voi tuntea aidosti muitakaan kohtaan. Tai sitten sisäinen viha puretaan lähimpiin ja sitä kautta kansakunnan yhteiseen pahoinvointiin, joka ei tunnu koskaan laantuvan.

PS. Kävin äänestämässä. Helsingissä. Eli ainakin äänestyksessä kuntarajat ovat mennyttä. Oma ehdokaskin löytyi. Valinnassa minulle oli tärkeää, että ehdokas on nähnyt "oikeaakin" elämää.

Tiesittekö muuten, että taloudellisen epävarmuuden kynnyksellä Marxin Pääoman myyntitilastot kääntyvät nousuun ja kirkko kiinnostaa taas. Pitäisikö tässä ennustaa SKP:n ja Kristillisten voittoa vaaleissa. Minullekin soitti viime viikolla Taloustutkimuksesta joku nainen, joka halusi kartoittaa taloudellisia tuntemuksiani. Toimin kuten viihteen unohtavaan voimaan luottava länsimaalainen tekee. Vastaamisen sijasta keskityin katsomaan Idolsia.