Olenko mä normaali?

Viime viikolla kävin haastattelemassa erästä lastenlääkäriä. Hän kertoi, että oleellinen osa lääkärin työtä on pystyä todistamaan nuorelle, että tämä on normaali. Eli kertoa useimmiten, että hän kehittyy fyysisesti oikein. Olenko mä normaali?, on nuorten yleisin kysymys vastaanotolla.

Niin kova on nuoren ihmisen hinku olla samanlainen kuin muut fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Muistaahan sen itsekin, miten pienimmätkin virheet kropasta kyllä löydettiin muiden nuorten taholta. Nuoren ihmisen pitäisikin olla lähes täydellinen, mikäli se muista nuorista on kiinni. Hieman ironiseksi asian tekee sitten se, että kukaan nuori ei halua olla tavallinen. Mutta siksi nuoret kiehtovia ovatkin ajatusmaailmaltaan.

Olen miettinyt, mikä ihmisistä tekee normaalin. Mikä on fyysisesti ja henkisesti normaalia? Sen määrittää yhteisö itse. Fyysisesti on normaalia olla tietynpituinen ja painoinen. Kaikki sen ulkopuolella on epänormaalia ja vähintään hiljaisesti epätoivottavaa. Toisaalta taas ihmiset kuuluvat eri yhteisöihin. Jossain yhteisöissä joku aivan muu voi normaalia ja yleisesti haluttu epänormaalia.

Työpaikkailmoitukset ovat yksi normaaliuden areenoista. Niissä kyllä ilmoitetaan haettavan persoonia, joka kai ainakin jollain tasolla tarkoittaa epänormaalia. Persoonahan tarkoittaa tavallisuudesta poikkeavaa. Todellisuudessa työnantaja ei halua todellisia persoonia. Tai persoona täytyy kahlita halutulla normaalilla tavalla. Ilmoituksessa kuin ilmoituksessa halutaan työntekijällä olevan aina samanlainen haluttu tausta ja työhistoria. Jos se ei ole normaalia, niin sitten mikä on. En muista koskaan lukeneeni imoituksista, että me haluamme sinut sellaisena kun olet.

Poikkeavuus sallitaan poikkeusyksilöille. Siksi halutaan olla poikkeavia. Jos on nero, saa olla vapaasti "hullu", koska nerojen kuuluukin olla hulluja. Se on niille normaalia ja siitähän se niiden nerous lähteekin.

Tavalliset lahjat omaavalle ihmisille kaikki on sitten jo vaikeampaa. Silloin sitä on vain yritettävä elää normien mukaan. Tavallinen sana tulee siitä, että kaikki täytyy tehdä tavallisesti ja hyväksytyllä tavalla, jossain vaiheessa syntyneen normaaliuden koodiston mukaan. Normaaliuden ei hyväksyttävä raja menee mielestäni siinä, vahingoittaako itseään tai muita. Kaikki muu menköön ja olkoon kunnialla epänormaalia.

Moni haluaa olla normaali jo senkin takia, että löytäisi itselleen kumppanin. Vaikka kaikki ilmoittavat haluavansa sellaisen erilaisen tyypin, haluavat he yleensä normaalin ja yleisesti hyväksytyn.

Jotkut lesbot ja homot ovat ainakin julistaneet, etteivät he edes halua olla normaaleja. Sillä jokin heidän kulttuuristaan on hävinnyt, kun heistä on tullut normaaleja ja seksuaalisista poikkeavuuksista arkipäiväisiä. No, ainakin nyt pääsääntöisesti viime aikojen tapahtumien perusteella.

Surullisinta
on, kun esimerkiksi nuori yrittää olla normaali, vaikka hänen pitäisi
olla ylpeä siitä, ettei ole normaali. On oma itsensä, eikä kuulu
mihinkään pissiksiin tai pussiksiin. Kun elämänkokemusta ei ole
riittävästi, elää liikaa toisten toiveiden ja tahdon mukaan.

Kuinka moni nuori onkaan tukahduttanut omat taipumuksensa ja masentunut vain sen takia, ettei saa hyväksyntää. Ja pahimmassa tapauksessa yhteiskunta on menettänyt ainutlaatuisen lahjakkuuden ja saanut tilalle jo varhain turhautuneen ja kyynistyneen ihmisen. Hyväksyntää jokainen ihminen kaipaa ja ei ihme, jos sitä saadakseen moni kieltää oman itsensä.

Itselläni itseni hyväksyminen on ollut pitkä prosessi, eikä se vieläkään lopussa ole. Tosin en ole koskaan yrittänyt tai oikeastaan edes pystynyt yrityksistä huolimatta itseäni muuttamaan toisten tahdon mukaan. Olen kyllä kasvanut ihmisenä kolhujen ja pohdiskelun takia ja se taas on hyvä asia. Mutta en voi kyllä väittää, että olisin saanut elämässäni riittävästi hyväksyntää. Kun vanhenee, sen tarve vähenee, mutta ei koskaan täysin poistu.

En ole perinteisillä ja yleisesti hyväksytyillä mittareilla varmaankaan normaali, mutta en mikään poikkeusyksilökään. Minulla on joitakin lahjoja, mutta myös paljon puutteita. Täydellisyydentavoitteluun ei pitäisi kenenkään lähteä, mutta ei myöskään tulevaisuuden ennustamiseen. Jos olet nyt normaali, voit vammautua seuraavana päivänä ja kuulua epänormaaleihin. Katoavaista on normaaliuden kunnia.

PS. Sitten loppukevennys. Kävin tekemässä jälleen netissä testejä. Hesarin nettitestisivuilta löytyi kiva testi, jossa saattoi testata, mikä eläin on. Olen saimaannorppa. Se sopiikin. Tykkään köllötellä ja pelästyn äkillisiä ääniä sekä pidän kalasta. Ja lienen sukupuuttoon kuolevaa heimoakin.

Näin vaalien alla luullaan, että perheiden ongelmat ratkeavat lisäämällä psykologeja ja psykiatreja. Tosin todellisuudessa heitä ei ole edes tarjolla. Parhaiten tehoaisi, jos lapsiperheiden kotipalvelu ja muut arkea oikeasti auttavat palvelut palautettaisiin lamaa edeltävään tasoonsa. Kuinka moni perheistä pärjäisi paremmin, jos kodinhoitaja tulisi välillä väsynyttä äitiä auttamaan? Sitä ei ole kukaan laskenut. Sijoitusvuorokaudet lastenkodeissa kyllä.