Kirja-arvostelu: Anton Monti - Punaiset prikaatit: Italian verinen luokkataistelu

 

Vasemmiston ja oikeiston välinen ristiriita on kuulemma syventynyt Suomessa. Itse sanoisin, että Luojan kiitos. On sitä odotettukin. Kovempaakin saisi vasemmisto laittaa hanttiin, mutta nykyään ovat näkyvämmin jumittuneet seksuaalivähemmistöjen asiaa ajamaan, eikä luokkataisteluun. Saisivat ääniäkin enemmän. 

Mutta varsinaisesti piti kirjoittaa Anton Montin kirjasta Punaiset prikaatit, vasemmistolaisesta terroristijärjestöstä 70-ja 80-lukujen Italiassa. Punaiset prikaatit ajautui pikkuhiljaa pienistä vahingonteoista omistavaa luokkaa kohtaan murhaamaan peräti Italian ex-pääministeri Aldo Moron. Teko tosin saikin sitten järjestön syöksykierteeseen. 

Kirjaa lukiessa voi vain hämmästellä miten erilainen maailma Italia oli aikanaan kuin Suomi. Täällähän 60- ja 70-lukujen vasemmistoradikaalien liike kulminoitui Vanhan ylioppilastalon valtaukseen. Ns. valtaajat kuulemma vielä siivosivat jälkensä valtauksen jälkeen.

Italiassa nuoret taas turhautuivat perinteiseen työväenliikkeeseen, ammattiyhdistyksiin ja jopa kommunistiseen puolueeseen, joka oli päässyt vallan makuun. Kommunistinen puolue oli Punaisten prikaatien vihollinen siinä missä muutkin puolueet. 

Tuon ajan maailmassa terroritekojen tekeminen oli tietenkin huomattavasti helpompaa, ei ollut valvontakameroita, eikä juuri muitakaan mahdollisuuksia kenenkään jatkuvaan jäljittämiseen. Pankkiryöstöjäkään on lähes mahdotonta tehdä enää fyysisesti. 

Punaiset prikaatit ei ollut holtiton järjestö. Sillä oli tarkat ohjeet miten toimia. Toimintaansa se rahoitti esimerkiksi pankkiryöstöillä, kuten monet muutkin terroristijärjestöt tuohon aikaan. Moskovasta ei tullut rahaa. Järjestön jäsenet olivat varsinkin alkuvaiheessa hyvinkin motivoituneita ja valmiita uhraamaan oman henkensä.

Punaiset prikaatit olivat yllättävän suosittuja opiskelijoiden keskuudessa, mutta toiminta hiipui lopulta keskinäiseen riitelyyn oikeanlaisesta kommunismin ja taistelutavan muodosta, kuten kommunistisille liikkeille on länsimaissa käynyt.  Italiaa terrorisoi vielä vasemmistoterroristien lisäksi fasistiterroristit.

Erikoista muuten, että hengissä säilyneet vankilasta vapautuneet prikaatilaiset ovat monesti toimineet sitten vapaaehtoistyössä köyhien tai vaikkapa vankien kanssa. Eli jonkinlainen yhteiskunnallinen ote on säilynyt vankilasta huolimatta.

Mieleen tuli myös miten järjettömän huonosti Suomessa on varauduttu poliittiseen väkivaltaan. Maan korkeinta johtoa lukuun ottamatta poliitikot kävelevät huoletta missä haluavat, johtavista virkamiehistä puhumattakaan. 

Iskun teko olisi varsin helppoa, jos sellaisen haluaisi tehdä. Ja jonkun Molotovin cocktailinkin tekee kuka tahansa. Aseiden saaminen Suomessa edellyttää nykyisin jo vaivannäköä, mutta pimeitä aseita on taatusti saatavilla.