Me elämme jo (some)dystopiassa

Tänään piti ilmahälytyssireenin soida koko Suomessa. Eipä soinut. Kenelle kellot soivat? Vai peruttiinkohan koko homma, kun ihmiset tuppaavat menemään nykyisin hysteeriseksi asiasta, jos toisestakin. 

Mutta asiaan. Nykyisin yksi lempisanoista hienommalla väellä on dystopia. Wikipedian mukaan se tarkoittaa epätoivottavaa tulevaisuuskuvaa. Kaikki on nykyisin dystopiaa, kuulemma. Minäpä sanon, että me elämme jo dystopiassa.

Dystopian legendaarisin kirja on George Orwellin 1984. En ole lukenut sitä. Miksi lukisin? Mehän elämme jo dystopiassa, jossa vain yksi mielipide on oikea ja muut epätoivottavia. Ai niin. Näin piti olla vain Venäjällä. Meitä myös valvotaan tiukasti keinolla jos toisellakin. Ai niin. Näin piti olla vain Kiinassa.

Ihmisillä on armoton yhteisöstä karkoittamisen pelko. Sen takia he myötäilevät kulloinkin vallassa olevia mielipiteitä. Sen takia, etteivät tulisi karkoitetuksi ja eristetyksi. Suurin osa ihmisistä kokee suurta pelkoa eristämisen edessä. 

Itse koen jo tulleeni pullautetuksi ulos yhteiskunnasta, joten minuun esimerkiksi ei tätä karkoittamisen pelkoa voi käyttää ojentamaan minut ajattelemaan oikealla tavalla. Sellaisiin se tehoaa, jotka kokevat olevan hyvinkin tärkeitä yhteiskunnan osasia. Näinhän ei tarvitse olla oikeasti asian laita.

Sosiaalinen media on mainio malliesimerkki eristämisestä ja karkoittamisesta. Monet kun kehuskelevat, että poistin sen ja sen somestani, koska hän kertoi sellaisia asioita, jotka eivät maailmaani kuulu. 

Tästä pääsemme yksioikoiseen tuomitsemiseen, joka on somedystopiamme tärkeimpiä osasia. Muka keskustelemme somessa, vaikka todellisuudessa haluamme vain kommentteja samanmielisiltä, mutta mukavaa on, jos joku on eri mieltä, niin pääsemme tuomitsemaan hänet. 

Ja sitten kun tätä kaikkea höystetään toivottomalla sinisilmäisyydellä kulloinkin heikoksi väitettyjä tai liian vahvoja kohtaan (mielummin he eivät sitä tietenkään oikeasti ole), niin somedystopiamme on jo valmis.