Oletteko tekin kyllästyneet apartheidmaiseen jaotteluun seksuaalisuuden ja sukupuolen perusteella länsimaissa?

Minä olen. Nykyään ei mistään muusta puhuta kuin ihmisen seksuaalisuudesta ja ihonväristä´ja ennen kaikkea sukupuolesta. Olen tähän kaikkeen jo kurkkuani myöten kyllästynyt. Helvetti, nyt jotain uutta jo. Tätä moskaa on kaikki paikat täynnä.

Kaiken pahan alku ja juuri on valkoinen mies. Cis-mies kuulemma eli hetero. Kirjoittaisivat edes käsitteillä, mitkä ihmiset ymmärtävät. Eiköhän niitä pahoja ihmisiä ole myös homoissa ja naisissakin. Jopa ahdistelijoitakin. 

Minä en ainakaan tunne mitään syyllisyyttä siitä, mitä pahaa valkoiset miehet ovat tehneet vuosisatoja tai vuosikymmeniä sitten. Olen täysin syytön siihen. Oikeudessakaan ei voida tuomita syyttömiä, mutta tässä apartheidinkvisitiossa voi.

Joka minuakin nimitteli kommenteissa incel-mieheksi. Täytyi ihan tutkia, mitä tämä tällainen tarkoittaa. Tässä toinen naurettava sana, joka jo kuulostaa naurettavalta. Ilmeisesti sillä tarkoitetaan miestä, joka ei saa naista ja kyhjöttää naisvihassa. Olen kyllä saanut naista, joskus jopa runsaastikin. Lisäksi minulla on runsaasti ihan naispuoleisia kavereitakin. 

Mutta kyllä naisia täytyy saada arvostella samoin kuin siinä missä miehiäkin ilman nimittelyä. Ilmeisesti sekin on kiellettyä. Eikö tässä tasa-arvoa pitäisi elää? Tällä hetkellä elän tosin mielellään yksin. Keskityn kerrankin omaan hyvinvointiini, enkä joudu hyysäämään ja miellyttämään ketään, kuten parisuhteissa valitettavasti joutuu tekemään.

Hullua tästä kaikesta tekee, että nykyään pitäisi elää aikaa, jolloin sukupuolella ei ole väliä. Millään muulla ei tunnu olevan väliä. Nykyisin eletään lähes apartheidmaista sukupuolierottelun aikaa. Ja tietenkin seksuaalisuuden erottelu siihen päälle. Ihmisissä on muitakin ominaisuuksia kuin seksuaalisuus, sukupuoli ja ihonväri.

Nyt ei saisi enää katsoakaan. On kuulemma mieskatse. Ja kaiken huipuksi valkoinen katse. Ei helvetti. Voiko tämä elämä oikeasti tällaiseksi mennä?

Kommentit

  1. ep

    lukasepa tuosta kirja, edes vähän, jos ei helepota, niin ilahduttaa vastapaino:
    https://hikkaj.blogspot.com/2022/03/kitarapoika-ja-mesenaatti.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit