Kirja-arvostelu: Viljo Kajava - Tampereen runot: Pikkupoika tuhon keskellä
Kajava ilmeisesti rakasti lapsuuteensa kotikaupunkiaan. Teoksensa hän kirjoitti 1960-luvulla, joten etäisyyttä oli jo lapsuuteen ja nuoruuteen, joista hän runonsa ammentaa. Itse en kykenisi kirjoittamaan yhtä kauniisti lapsuuteni kotikaupungista Vantaasta. Ikä ei ole ehkä vielä tehnyt tehtäväänsä.
Runot ovat karhean kauniita. Vähemmän kauniista entistaikojen työläisten raadannasta ja köyhyydestä hän on saanut vaikuttavia runoja. Ja kuka nyt ei Tampereesta pitäisi. Kajava kirjoittaa kauniisti niistä työläisistä, jotka kaupungin rakensivat ja joiden työ on jo kadonnut. He eivät ole kadonneet, kiitos Kajavan.
Vuonna 1908 syntynyt Kajava kuului niihin ihmisiin, jotka muistivat sisällissodan ja verisen Tampereen taistelun. Tuolla ajalla onkin iso osuus Tampereen runoissa ja se toki näin jälkipolvia kiinnostaa.
On vaikea kuvitella tänä päivänä, jolloin lapsille ei kelpaa enää edes kouluruoka, kuinka suomalaisen kaupungin kaduilla makaa ruumiita ja lapset vipeltävät kaiken tuhon keskellä, ja nälkä oli köyhimmille todellisuutta. Kajavalle tuo oli todellisuutta.
Kajavan isä kuului punaisiin ja Kajavan katsantokanta sisällissotaan on sitä myöten luonnollisesti vasemmistolainen. Ei silmiinpistävästi vaan ymmärtävästi.
Kommentit
Lähetä kommentti