Ozzyn hautajaiset olivat hänen suurin keikkansa
Rokkari ja tosi-tv-tähti Ozzy Osbourne laskettiin haudan lepoon syntymäkaupungissaan Birminghamissa Englannissa.
Birminghamissa ei merkkimiehiä juuri ole ja Ozzy vietiinkin hautaan kuin valtiomiestä konsanaan. Viimeinen suuri keikka.
Eräänlaista yhteisyyden tunnetta kuitenkin hautajaiset synnyttivät kaupunkilaisiin ja jopa valtionrajojen yli, mikä nykyään on harvinaista.
Ozzy oli niitä harvoja julkkiksia, jotka tunnettiin laajalti jo pelkästä etunimestä. Niin iso tähti hän oli.
Näin ei välttämättä olisi käynyt ilman hänen vaimoaan Sharonia, joka hänkin on lähes yhtä suuri tähti. Ozzy olisi todennäköisesti kuollut jo ajat sitten niiden muiden lukuisten rokkarien joukossa.
Sharon noukki henkitoreissaan ja pahassa päihdekoukussa olevan Ozzyn suojiinsa ja muokkasi hänestä supertähden.
Ja jos ei ole musiikista kiinnostunut, niin Osbournen perheen elämästä kertovan tosi-tv-sarjan nyt ainakin tietää. Se osui hyvään saumaan aivan tosi-tv:n alkupuolelle, jolloin ei ollut tehty vielä kaikista omaa tosi-tv-sarjaa.
Ozzysta oli brändätty sarjassa vähän sellainen tossuissaan ja verkkareissaan hiippaileva hyväntahtoinen hölmöläinen. Kaiken kaikkiaan rakastettava hahmo lattialle paskovien koirien ja kurittomien lastensa joukossa.
Ozzynkin taustalla oli kuitenkin väkivaltaisuutta ja pettämistä. Hän sai nämä anteeksi, koska on julkkis. Näinhän ei olisi taviksen kohdalla. Eri säännöt.
Minua ihmetyttää myös, miksi Ozzy raahattiin Black Sabbathin viimeiselle keikalle vain vähän ennen kuolemaansa. Tai ylipäätään oli jo vuosia ollut niin, kun hän on ollut huonossa kunnossa. Siinäkin lienee Sharonilla sormensa pelissä.
Kannattaa muuten lukea Ozzyn muistelmat. Joskus tein siitä kirja-arvionkin, mutta sitä sivustoa ei ole enää olemassa.






Kommentit
Lähetä kommentti