Kansanedustajan itsemurha


Pakko myöntää, että kansanedustaja Eemeli Peltosen itsemurha tuli yllätyksenä. 

Aika harva olisi kuvitellut etukäteen, että kansanedustaja tekee itsemurhan ja vieläpä eduskuntatalossa. Ilmeisesti hyppäsi portaissa alas.

Itsemurha säväyttää aina. Itse en moiseen tekoon pystyisi. Ei vain riittäisi rohkeus. 

Kaksi kansanedustajaa on päättänyt päivänsä aiemminkin, mutta ei kuitenkaan itse pyhimmässä. Tuskin Peltonen sattumalta teki itsemurhan juuri eduskuntatalossa, sillä tämän hetken mukaan teko oli tapahtunut melkein heti, kun hän oli taloon astellut. 

Syitä tekoon on arvuuteltu. Ilmeisesti kyse on tämän hetken tietojen mukaan vakavista terveysongelmista. Hänet tunteneiden puheiden perusteella tuntuu tunnolliselta suorittajalta, jotka uupuvat usein helposti. 

Pidetty Peltonen ei muuten tunnu varsinaiselta itsemurhakandidaatilta, saati sitten että olisi teolla jatkuvasti uhkaillut. Kuka tietää mitä hän tietenkin on läheisilleen puhunut.

Ihmisten kommentointi oli alkuun järkyttävää. Ennen kuin tiedettiin, kuka itsemurhan teki, jotkut heittelivät, että kenen kansanedustajan haluaisit tappavan itsensä. Ihminen on peto somessa.

Ihme sinänsä, että Peltosen kerrottiin tehneen itsemurhan. 

Tätähän mediassa ei yleensä kerrota. Itsemurhasta vaietaan. Itse en ymmärrä tätä. Joku ikiaikainen itsemurhan pelko ja välttely vallitsee yhä. 

Tosin media kertoi nytkin itsemurhasta vähän häpeillen, liittäen jokaista Peltosta koskevaan juttuunsa kriisipuhelimen numeron.

Jos tästä tragediasta tulevaisuudessa jotain hyötyä on, niin toivottavasti itsemurhista puhutaan avoimemmin eikä itsemurhista enää vaieta. 

Kommentit

Suositut postaukset