Katsottua: Ilonen talo: Perhehelvettiä suomalaisittain

Ilonen talo ei todellakaan ole iloinen talo. Kreetta Onkelin kirja ja siitä tehty televisiosarja on suomalaista angstia pahimmillaan ja parhaimmillaan. Se on suorastaan ahdistava, ainakin jos itsellään on kokemusta ns. lasisesta lapsuudesta.

Tarinassa kaksi tyttöä, Ruut ja Birge yrittävät selviytyä perhehelvetistä 1970- ja 1980-lukujen maaseudun pikkukylässä alkoholistiäidin ja mielenterveysongelmaisen isän kanssa. 

Kun isä lopulta  tappaa itsensä, helvetti pääsee täyteen vauhtiin. Äiti menettää kaiken kontrollin juomiseensa ja hänestä tulee kylän juoppojen kiertopalkinto ja nyrkkeilysäkki. 

Äidin meininki alkaa ajoittain muistuttaa jo Studio Julmahuvin Roudasta Rospuuttoon -vitsiä. Juopon näytteleminen ei ole helppoa. Se menee helposti yli. Alkoholistin elämässä itku ja nauru eivät olekaan koskaan kaukana toisistaan.

Tyttöjen kurjuudelle ei tunnu tulevan loppua. Kun äiti lopulta kuolee, se on jo katsojalekin helpotus. 

Plussaa sarjalle suomalaisen ahdasmielisyyden kuvauksesta. Ihmiset ovat tuomitsemassa juopon äidin takia koko perheen. Teini-ikäisiä tyttäriä huoritellaan ja katsotaan ylen. Suomessa kun on tärkeää tuntea olevansa parempi kun joku toinen ja aina on löydettävä sylkykuppi.  

Ja kun tämä ei olisi tarpeeksi isoäiti jahtaa ja syyllistää Airi-äitiä poikansa itsemurhastakin.  Isovanhempien luona tosin on tytöille ainoa rauhallinen paikka. Varsinkin isoisä on suorastaan aikaansa edellä empaattisuudessaan. 

Ei äidin elämä ollut helppoa. Oma äiti oli hepsankeikka, joka hylkäsi tyttärensä ja saapuu hakemaan itselleen munuaista. Se jäi saamatta. Äidille ei oikein annettu mahdollisuutta muuhun kuin alkoholistiksi, kun voimia ei ollut vastustaa houkutusta. Näin se elämä menee. Ketju jatkuu. 

Hieman sarjan uskottavuutta vie, kun näyttelijät eivät edes yritä puhua kuin maaseudun ihmiset. Voisivat olla suoraan Töölöstä ja sieltä tietenkin osa onkin. 

Sarjassa hyvää taas on, että näkökulman on lapsen ja päähenkilöt naisia. Ei aikoinaan mitenkään tavallista. Juoppokin oli yleensä isä eikä äiti, joka oli yleensä perhettä koossa pitävä pyhimys. Ilosessa talossa äiti taas hajottaa perheen.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin katsomisen arvoinen tv-sarja. Sarja koskettaa. Sitä ei voi sanoa kaikista tv-sarjoista. 

PS. Ankeaa lapsuutta sivuaa myös blogiteokseni Rumasatu.