Kirja-arvio: Juha Vuorisen kootut teokset osa 1- Juoppohullun päiväkirja sekä Myrkkyvuodet

 

Pakko myöntää, etten ole lukenut koskaan aiemmin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaa, korkeintaan selaillut jotain repaleista kirjaa. 

Moni muu on kyllä lukenut, sarja on ollut suosittu. Sitä on jopa käännetty eri kielille ja elokuvakin tehty, joka oli kyllä pettymys.

Mikä tekee menestyksestä vielä ihmeellisemmän, niin Juoppikset julkaistiin omakustanteena. Tosin mistään pystymetsästä Vuorinen ei noussut. Hänellä oli jo taustaa radiosta että televisiostakin. Pohjan menestykselle loi tuolloin 90-luvulla uusi asia netti, kun Vuorinen kirjoitti tarinaa aluksi blogiteoksena. 

Nythän Vuorinen on myynyt kaikki oikeudet kirjoihinsa jollekin Wsoyn alamerkille. Melkoinen arvostuksen nousu ns. törkykirjallisuudelle. 

Vieläkään kaikki kirjakaupat eivät suostu myymään juoppiksia tai kirjastot hankkimaan. Olisiko syynä se, että Juoppiksia on varastettu kirjastoista. Itse löysin kuitenkin Juoppiksen kirjastosta. Olihan se otettava selvää, miksi kansa tykkää tästä nykypäivän Päätalosta.

Siitä ei pääse mihinkään, että Juoppikset ovat viihdyttävää luettavaa. Ei tätä 300 sivuista versiota kuitenkaan jaksanut yhdeltä istumalta lukea, sen verran tarina toistaa itseään. Myönnettävä on, että kyllä tarinat naurattavat kaikessa absurdiudessaan ja törkeydessään.

Päähenkilö Juha Vuori on toksisesti maskuliininen, niin kuin nykyään sanottaisiin. 

Hän ei kykene osoittamaan tunteitaan usein kuin väkivallalla, ryyppää ja panee mitä sattuu. Hän on kostonhimoinen persoona, jolle ei vittuilla. Totaalisen antisosiaalinen ja yhteiskuntavastainen tapaus. Siksi kai hän viehättääkin suomalaisia. Juha Vuori on loistava karikatyyri sinämsä. 

Juha Vuori on ylpeä siitä, ettei ole koskaan tehnyt töitä. Ideologisesti työtönkin siis vielä. Silti hän tekee silloin tällöin hanttihommia. Ehkä hän elää jollain sovitellulla päivärahalla. 

Viehättävämpi hahmo on hänen paras ystävänsä Kristian, joka on lähes lapsenomaisen naiivi ja hyväsydäminen. Eräänlainen Juhan vastakohta. Juoppo tietenkin hänkin kuten kaikki Juhan kaverit Kalliossa. 

Juoppuhullun päiväkirjat eivät tyrkytä sinänsä mitään elämänfilosofiaa juopottelun lomassa. Päähenkilö on avoimen itsekäs tapaus, joka kaipaa vain hetken nautintoja.

Joten mitään bukowskimaista tarinaa ei kyllä löydy, jossa tarinalla olisi opetus. Juoppohullun päiväkirjat ovat puhdasta viihdettä, eikä siinä ole mitään pahaa. Erikoiskiitos kivasta 90-luvun tunnelmasta.

PS. Juopottelua löytyy myös omasta blogiteoksestani Rumasatu.