Miksi myyvälle kirjailijalle irvaillaan?

 

Suomalainen kirjallisuuskeskustelu on tunnetusti kuivaa näpertelyä. Kaikkihan muistamme yhä riidan sitä miten luetaan. Yhdessä lukeminen on kuulemma poseerausta. No en kyllä itsekään piirissä lukisi tai edes runkkaisi. Molemmat hoidetaan yksin kotona. 

Tällä viikolla "kirjallisuussota" leimahti, kun Hesari ekaksi kertoi jo vanhan uutisen. Eli sen, että Kirjailijaliittoon ei pääse välttämättä, vaikka olisit julkaissut kuinka monta kirjaa, joista on jopa lehdissä kirjoitettu.  

Ns. vertaisarviointi kun pitää huolen siitä, että kuka tahansa julkkis tai omakustannekirjailija ei liittoon pääse. Mutta miten voi olla vertainen, jos sinua ei edes liittoon hyväksytä? 

Itseäni asia ei tosin vaivaisi, itse kun haluan pysytellä kaikki yhdistysten ja liittojen ulkopopuolella. Ja kirjoitan kirjoja, jotka eivät taatusti myy. Mutta montaa asia tuntuu vaivaavan. 

Suuremman kohun tuo kohulehti Hesari aiheutti, kun se kirjoitti tv:n viihdeohjelmassa irvaillun menestyskirjailija Satu Rämölle. Kaarina Hazard, kukapa muukaan, siellä hekotteli ivallisesti Leea Klemolan kanssa, etteivät ole lukeneet yhtään Rämön kirjaa. 

En kyllä minäkään, mutta lainasin heti pilkasta kuultuani tuen osoituksena Rämön kirjan, mokoman kulttuuriväen syrjinnästä. En tosin tiedä onko Hazardillakaan varaa irvailla, kun itse veti 50 000 egeä kännykkäkameravideoista joltain hölmöltä virastolta.

Kateus ja kauna on kyllä helpottamassa kirjallisuusväellä. Kuolleet viihdekirjailijat ovat saaneet nykyään kovastikin tunnusta. Kunhan ovat naisia. Päätalolle ei tunnustusta taas heru. Täytyy vain muistaa kuolla ensin. 

Ja sitten on omakustannekirjailijat, joita ei edes kirjailijana pidetäkään. Tämä on saatu kansankin päähän istutettua.