Yksin Valamon luostarin hautausmaalla (runo)

tapasin saarikosken kerran
oltuani haastattelemassa heikki turusta
joka joi minut pöydän alle
saarikoski tosin oli jo kuollut
kuollut hän halusi olla jo eläessään
makasi valamon luostarin hautausmaalla
ikäloppujen munkkien keskellä
hautaa oli vaikea lumessa löytää
sillä hautakivet eivät olleet pröystäileviä
ei kiviä ollenkaan
minulla oli armoton krapula
siitäkin huolimatta kaadoin ryypyt
saarikoskelle vaikka juoma oli ensiluokkaista 
jaloviinaa olisin itsekin tarvinnut sitä
se näytti kuselta vaikka olikin 
epäjumalten juomaa
tunsin tehneeni pyhäinhäväistyksen
ja peitin arvokkaan juoman lumella
ihailijoiden antamat kynät 
sentään pysyivät piilossa puhtaan hangen alla
siinä me taivasteltiin hetki
toinen maan alla
toinen maan päällä
pohdin olen jo ikäloppu runoilijaksi
ja menin kuuntelemaan jumalaa