Suuri taidemuseoiden ilmaispäivätesti: Yötä, muumeja ja runoja!
Jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä koittaa persaukiselle taiteen ystävälle taivas Helsingissä.
Silloin on taidemuseoiden ilmaispäivät. Ei tosin kaikissa. Minä päätin mennä vuoden ensimmäisenä loskapaskapäivänä kaupunkireissulle. Psykologinikin on suositellut, että minun pitäisi opetella selvin päin käymään paikoissa. Rahaakin oli tilillä poikkeuksellisesti yhä jäljellä kuun lopussa kalliiseen busslippuun. Pummillakaan kun ei oikein Pihlajamäestä pääse kaupunkiin.
Hakasalmen huvilan Helsinki by night on ollut supersuosittu ja hyvä se olikin. Stefan Bremerin kuvat olivat 70- ja 80-luvun vaihteesta. Aikaa on sanottu tunkkaiseksi suomettumisen ajaksi. Mutta mitä vielä, Helsingissähän on riittänyt eloa ja jos jonkinlaista nuorta hiipparia. Nyt hekin ovat jo isovanhempia ja virkamiehiä. Ja ne jotka eivät sopeutuneet, ovat kuolleet. Extrapisteet Kimmo Oksasen runoista. En tiennytkään, että hän sellaisia kirjoittaa.
Sitten hiippailin suuttumatta ohi eduskuntalon Amos Rexiin, joka ei ollut ilmainen, mutta kassaneiti uskoi minun todella olevan työtön ilman papereitakin ja pääsin sisään 5 eurolla. Ehkä karismani puri kerrankin. Leandro Erlichin, osuva sukunimi muuten, installaatiot pistivät pään sekaisin sedältä, ihan vallan pilveen. Ja se talo, niin yksinkertainen kun olen, etten tajunnut heti siinä olevan peiliä. Ihmettelin, että missä ne kakarat roikkuu. Tietenkin Amos Rexin pimeys aina saa aistit heittelemään.
Sitten kahlasin loskassa ohi suuren taiteen keräilijän Tuomas Enbusken kerrostalolukaalin keskellä Kamppia. Sitä ennen olin ohittanut onnistuneesti Pub Ikkunan. Tuomas ei näyttänyt olevan kotinsa parvekkeella. Vain yksinäinen Ukrainan lippu tönötti jollain parvekkeella. Mutta kohteena oli Helsingin taidemuseo eli HAM, johon oli mentävä ohi Finnkinon elokuvateatterihelvetin. Siellä HAMissa olikin jo tungosta. En tiennytkään Tove Janssonilla olleen taiteellisia sukulaisia, nyt sekin tuli selväksi.
Sitten olikin pitkä tepastelu loskassa Fredrikinkatua pitkin Sinebrychoffin taidemuseoon. Fredalla aloin ikävöimään entistä kotiani Eerikinkadulla ennen kuin jouduin luokkaputoamisen uhriksi. Kertaakaan en silloin tässäkään taidemuseossa käynyt. Joskin puistossa sen takana kylläkin kaljoittelemassa.
Koffillakin oli yö teemana. Myös runoja oli mukana, joista tietenkin pidin, vaikka näyttelyn runoilija Henriikka Tavi on minulle vieraampi. Minulla olisikin ollut runsaasti itsellänikin niitä yörunoja tarjolla, mutta tyydyin kirjoittamaan painajaisistani vain paperilapulle, kun näyttelyssä sitä kerran pyydettiin. Plussaa kotimuseon upeasta lukaalista. Kyllä herran elämä olisi minulle sopinut. Varsinkin ennen vanhaan, kun ei ollut vastuussa kenellekään.
Sitten olikin aika luikerrella takaisin kotiin. Ja kyllä. Lähes ilmaiseksi voi aikaa viettää.
Kommentit
Lähetä kommentti