Kirja-arvio: Jorma Ojaharju - Amok: Kujanjuoksua kuoleman kanssa
Poet of Finland -näytelmän käsiohjelmassa mainittiin Amok eräänä lähteenä, niin olihan tuo kirja hommattava käsiini.
Jorma "Jomppa" Ojaharjun Amokia oli turha enää lähikirjastosta etsiskellä. Onneksi se kuitenkin löytyi kirjavarastosta. Ojaharjun vuonna 1970 ilmestyneen romaanin keskuksena toimii vapaasti ottaen tuolloinen taiteilijaravintola Hansa, joka tosin kohtasi matkansa pään jo kirjan aikana.
En edes tiedä missä ravintolassa kirjailijat nykyisin istuvat. Jos edes istuvat. Ryypiskelyhän on nykyään kallista. Eivät ainakaan Elitessä tai Kosmoksessa. Nehän ovat nylyään niin kalliita että hyvä kun varaa mitään tilata. Kosmokseen en kerran meinannut päästä edes sisään kun ilmoitin haluavani juoda vain yhden kaljan.
Amok on kyllä hyvä kuvaus alkoholismista ja Amokin juoksusta mikä siihen harrastukseen oleellisena osana liittyy, kun sitä tehdään tositarkoituksella. Sehän on kujanjuoksua kuoleman kanssa. Ojaharju raitistui vasta 1980-luvulla, mutta kirjassa hän oli aina valmis, kun joku vaan soitti. Mitä nyt vatsahaavasta ja muista hidasteista.
Amok on myös avainromaani. Hansan porukka on aika helposti tunnistettavissa. Pentti Saarikoski, Hannu Salama ja Junnu Vainiokin. Hannu Salama kirjoitti muistaakseni myös kirjan Hansan ajoista. Ajankuvana se on toksisesti maskuliininen pillu- ja viinajuttuineen. Vaimo Sinikkaa kävi suorastaan sääliksi, kunnes hän kirjan lopussa onneksi voimaantui myös itse juhlimaan ja pettämään.
Ja kun keitokseen isketään vielä Ojaharjun kokemuksia nuoruusvuosilta, keitos alkaa olla valmis ja tämäkin kirja jollain kumman tavalla toimii. Ehkä juuri Ojaharjun lähes inhorealistisella rehellisyydellä on osansa. Kerrotaan että Saarikoski pahoitti mielensä Ojaharjun kuvauksesta.
Ojaharju oli siitä poikkeuksellinen kirjailija, että hän oli tehnyt ns. kunnon fyysisiä töitä satamassa, nyrkkeillyt ja jopa istunut vankilassa. Vankilasta kertoi ensimmäinen kirjakin. Truecrimen ja autofiktion edelläkävijä aikana jolloin konnat saivat vain haaveilla kustannussopimuksista. Toimipa epävirallisena Saarikosken henkivartijanakin. Saarikoski kun oli heiveröinen verrattuna jykevään Ojaharjuun.





Kommentit
Lähetä kommentti