Kirja-arvio: Jarkko Stenius - Särkyneet 2 - Kertomuksia rikosten katveesta

 

Ennen vanhaan kaikista traumoista vaiettiin, vaikka eiväthän ne tietenkään mihinkään kadonneet. Siirtyivät vain sukupolvelta toiselle. Nykyään taas olemme toisessa äärilaidassa, ei ole ihminen eikä mikään, jos ei jotain traumaa ole kannettavanaan. 

Itsellänikin niitä traumoja riittää, mutta niin myös kirjaiija Jarkko Steniuksella. Joskus kauan sitten pyysin häntä haastatteluunkin Nyrkkisankari -kirjan tiimoilta, mutta hän kieltäytyi sillä media olisi ollut sensaatiolehti. Hieman hämmästyin, kun kirja kuitenkin kertoi nyrkkisankarista. 

Mutta Stenius tosin osaa käsitellä niitä traumojaan nykyään toisin kuin minä. Minä vain runoilen niistä. Mutta kirjallisuutta traumoista syntyy aina, niistä ja ylisukupolvisesta pahasta olosta kertoo Steniuksen Särkyneet 2, joka on jo nimensä puolesta jatkoa. En valitettavasti ole lukenut ykköstä, joten en tiedä, miten jatko-osa lomittuu siihen.

Stenius käsittelee kirjassaan avoimesti omia traumojaan ja moni kirjaan haastatelluista on hänen ystävä ja tuttavapiiriään. Kaikilla oli yhteinen nimittäjä. Tietynlainen surkea lapsuus, jossa joko vanhemmat olivat juoppoja tai heitä hyysääviä vaimoja,  tai ainakaan ei mitään kunnon kasvatusta tai opastusta elämään saanut. 

Ihmiset olivat sitten sinnitelleet kuka mitenkin. Osa oli reagoinnut väkivallalla, kuten Stenius nuorempana tai päihteillä. Monesti molemmilla. Jokainen oli kuitenkin jollain tavalla saanut riuhdottua itsensä elämän syrjään kiinni. Jopa skineistä oli tullut kunnon kansalaisia. Siis niistä, jotka ovat elossa.

Stenius kyllä kirjoittaa mielenkiintoisesti ja haastateltavia ymmärtävästi kuin television empaattinen juontaja. Teksti on elävien ja kokevien ihmisten suusta eikä onneksi asiantuntijoiden, joiden jargonia silloin tällöin tapaa näissä tällaisissa kirjoissa. Jos tämän genren kirjoista tykkää, tämäkin uppoaa.