Pitäisikö Suomen erota EU:sta?
Kansalaisaloiteitta syntyy, vaikka harva niistä menee eduskunnassa läpi.
Nyt kerätään nimiä kansanäänestyksestä Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Ruotsissa ja Tanskassa kansaäänestykset järjestettiinkin ja he kieltäytyivät euroalueesta. Suomihan liittyi euroalueeseen pelkällä tiedonannolla eduskunnalle.
Nimekkäin nimi kansalaisaloitteen takana on Paavo Väyrynen. Paavo ei luovuta ikinä. Nimiä on tätä kirjoitettaessa vasta päälle 6000.
Joten ei hyvältä näytä, että aloite etenisi edes eduskuntaan. Vastaava aloite on kymmenen vuotta sitten edennytkin eduskuntaan, mutta niin tehokkaasti se on vaiettu, etten edes muista moista.
Kansanäänestys aikoinaan järjestettiinkin itse EU-jäsenyydestä median massiivisesti puffatessa EU-jäsenyyttä. Euroalueesta kansanäänestystä ei järjestetty lainkaan. Tuolloin ei ollut edes sosiaalista mediaa tai edes kunnolla nettiä soraäänien äänien puolella.
Nato-jäsenyydestä kansa ei tietenkään edes päässyt äänestämään ja Nato-jäsenyyttä vastustavat leimattiin putinisteiksi ja epäisänmaalliseksi. Nyt amerikkalaisjoukot sitten hyörivätkin Suomessa ja Suomi maksaa iloisena Nato-jäsenyydestä.
Itse olin nuorempana innostunutkin EU-jäsenyydestä, mutta vuosien karttuessa into on hävinnyt. Enää intoa ei ole lainkaan. Tällä hetkellä on vaikea nähdä EU:sta mitään etuja Suomen tulevaisuudelle. Minusta voisi erota koko EU:sta, mutta euroalueesta erokin olisi hyvä alku.
Suomi on merkillisellä tavalla joutunut maksumieheksi EU:ssa, vaikka työttömyys nyt jo Europpassa toiseksi korkeinta. Suomenhan pitäisi niitä tukiaisia saada nyt urakalla.
Nyt velkarahalla maksetaan Etelä-Euroopan seikkailuja. Samoin Itä-Euroopan maat poimivat hedelmät, vaikka eivät ota esimerkiksi pakolaisia maahansa. Eivät he tietenkään haluaisikaan heikomman sosiaaliturvan maihin.
Vaikka euro onkin kätevä varsinkin matkusteleville ihmisille, niin ei Suomella juuri taloudellista liikkumavaraa ole. Tai ei ainakaan tunnu olevan. Kovasti Suomi-poliitikot halajavat eurooppalaisten hyväksyntää ja allekirjoittavat melkein kaiken mitä eteen iljetään laittaa.
En tosin tiedä avautuuko mikään onni ilman EU:aan. Minua fiksummat varmaan osaisivat kertoa paremmin. Eipä tuo Britanniassakaan hyvältä näytä. Ainakaan laittomat siirtolaiset eivät ole mihinkään kadonneet. Päinvastoin.
Lieko mitään laskelmia koskaan tehtykään mitä merkitsisi ero euroalueesta tai peräti koko EU:sta?





Kysynpähän vaan.
VastaaPoistaMiten ihmeessä muilla Pohjoismailla eli EU-Ruotsilla, EU-Tanskalla sekä Norjalla ja Islannilla on ollut varaa omaan valuuttaan?
Voisivatko ja saisivatko suomalaiset tiedotusvälineet tehdä tästä aiheesta juttuja?
Muutenhan olemme somen villien viidakkoradiotasoisten juttujen varassa.
Sanopa se, miksi Suomessa ei edes harkittu jäämistä euroalueen ulkopuolella, kuten muissa Pohjoismaissa. Tiedotusvälineistä en usko löytäväni juttua, jossa edes harkittaisiin euroalueesta eroamista puhumattakaan koko EU:sta eroamisesta.
Poista