Etelä-Amerikka suuntaa vasemmalle


Etelä-Amerikka on kiehtova paikka - arvaamaton - siinä missä maanosaa hallitsivat pitkään vallankaappausten värittämät oikeistodiktatuurit, on nyt vallassa enemmän tai vähemmän vasemmalle kallellaan olevat poliitikkopersoonat.

Hugo Chavez on mielenkiintoinen sekoitus Fidel Castroa ja Nikita Hrutsevia. Ja tällä hetkellä johtava piikki Usan lihassa, kun Castron voiman päivät ovat ohitse. Vaikka demokratia  on maassa niin ja näin, on Chavezilla kuitenkin halua parantaa köyhien asemaa. Etelä-Amerikan uusin Chavez on puolestaan Bolivian presidentti Evo Morales. Joskin hiukan maltillisempi. Hienoa, että Bolivia on vihdoinkin saanut presidentin, jota ei kiinnosta pelkästään kansan riisto.

Etelä-Amerikan maita onkin riistetty surutta koko niiden historian ajan. Ensin espanjalaiset ja potugalilaiset ja myöhemmin usalaiset ja eurooppalaiset velkaannuttamalla maat vararikon partaalle. Argentiina taisi käydä syvimmällä ja Brasiliaa ja Kolumbia riivaa huumerikollisuus. Argentiina kävi myös yhden mielestäni mielettömimmistä sodista - Falklandin sodan. En jaksa ymmärtää miksi tuhansien kilometrien päässä oleva Britannia ylipäätään pitää saaripahasta kynsin hampain kiinni. Itseäni on aina kiehtonut Argentiina muunkin kuin Evitan takia.

Saa nähdä miten maat pärjäävät uudessa suunnassaan. Hapattaako valta uudet presidentit ja vanha espanjalais-portugalilaisyläluokka palaa valtaan. Ainakaan Boliviassa sitä ei toivoisi, kun enemmistönä olevat intiaanit ovat vihdoin päässeet valtaan.Toisaalta kuumaveriset eteläamerikkalaiset ovat harvemmin jaksaneet odottaa pysyvää muutosta, kun demokratian perinnettä ei ole kuin maailman ohuimpaan kirjaan.



Kommentit

Suositut postaukset