Ihminen mausoleumin takana

Viime päivinä olen perehtynyt Robert Servicen kirjoittamaan järkälemäiseen Lenin-elämäkertaan. Luen nimittäin paljon elämäkertoja aivan kaikenlaisista ihmisistä. Niistä on kiva peilailla oma taruaan ja elämäänsä.

Vaikka Lenin on nimenä toki ollut tuttu, niin yksityishenkilönä ei niinkään. Sen verran Neuvostoliiton virallinen Lenin-kultti puri aikanaan Suomessakin. Vaikka näistä elämänkerroistahan ei koskaan tiedä. Jos joku kirjoittaa oman elämänkertansa hän todennäköisesti valehtelee ja kaunistelee. Ja sitten jos joku toinen kirjoittaa jostain henkilöstä, on asiakirjoista mahdotonta löytää täyttä totuutta. Jos sellaista nyt onkaan, sillä jokainen ihminen on oman elämänsä näyttelijä.

Lenin eli koko elämänsä naisten suojelemana. Ensin paapoi äiti ja sitten vaimo ja rakastajatarkin. Herralle täytyi suoda täydelliset olosuhteet työskentelyyn. Taitaisi jäädä tänä päivänä noin uskolliset "alamaiset" kyllä löytämättä oli mies kuinka nerokas tahansa. Lenin oli myös itse syntyperältään aatelinen. Mikä sinänsä nyt ei ole ihme, sillä 1800-luvun lopulla rahvaalla Venäjällä oli tuskin mahdollisuutta opiskella. Kirjan mukaan Lenin oli luonteeltaan äkkipikainen ja arvaamaton. Näitä asioita Neuvostoliiton virallinen historian kirjoitus ei todellakaan paljastanut. Eikä sitäkään asiaa, että Leninillä virtasi veressään juutalaista verta. Tosin käsittääkseni bolsevikki-puolueessa oli runsaasti juutalaissyntyisiä ja Lenin itse oli ylpeä verenperinnöstään.

Jos Leniniltä jotain asiaa voisi kadehtia, olisi se kyllä rautainen tahdonvoima. Lenin ei milloinkaan menettänyt uskoaan vallankumoukseen ja oman näkemyksensä menestykseen, vaikka kierteli ohranaa paossa vuosikymmenet ympäri Eurooppaa. Tahdonvoima tosin ei jäänyt miettimään jälkeenpäin voiton hintaa tai paljon mitään muutakaan asioita, mitä muut ihmiset joutuivat uhraamaan vallankumouksen eteen.
Yhdessä asiassa Lenin muistuttaa ketä tahansa nykyajan poliittista broileriakin. Hän oli nimittäin mitä erinomaisin poliittinen broileri ja käänsi takkiaan sujuvasti päämääränsä saavuttamiseksi. Eli ei se politiikka ole yhtään sen likaisempaa nyt, kun aikaisemminkaan.

Surullisinta näissä poliittisten johtajien kulteissa ovat minusta nämä mauseleumit. Tuntuu jotenkin mauttomalta täyttää ihminen ja laittaa näytille rahvaan pällisteltäväksi.  Ei ihminen loppujen lopuksi mikään jumalhahmo ole, oli tämä sitten harvinaislaatuisenkin lahjakas ihminen niin kuin Leninkin oli.

Ihminen on aina ihminen. Ainakin se on näissä suurmiestaruissa totta.