Katsottua: PMMP keikalla - Ei enää ikinä: Kohun takana on katsottava dokkari

 

PMMP-dokumentti sai suomalaisittain varsin näyttävän alun. Sen viitekehyksenä toimii paluukeikat, mutta se on paljon enemmän. Paluukeikathan olivat menestys. Bändi nettosi miljoonatilin.

Dokkari julkistettiin Kansalaistorilla kansan edessä ja dokumenttia ennenkin pukkasi uutista. Mira Luodin ahdistelusta ja lopulta pöytään iskettiin vielä Paula Vesalan vauvauutinen. 

Minähän olin muuten nuorempana kovakin PMMP-fani. Siitä todisteena tämä keikkaraportti.  

Muun laiskan rahvaan seassa itse tutustuin dokkariin Yle Areenan kautta. Eihän dokkari huono ole missään tapauksessa. 

Jos PMMP malttaa olla tekemättä jatkuvia paluita kuten Ultra Bra, dokkarista jäisi hyvä maku lopettaa bändin taru. Harvoin Suomessa tehdään näin laadukasta rock-dokumenttia kamerakännyköiden aikakaudella. 

Joitakin riitasointuja dokkarissa kyllä on. Pahin puute on, että se on totaalisen kritiikitön. Äänessä ovat ladyt itse tai sisäpiiri. Edes entisiä tai nykyisiä kumppaneita ei ole haastateltu. Mitään soraääniä ei ole, edes dokumentissa huonoon valoon joutuneille ei ole annettu mahdollisuutta selittää mennyttä. 

Joskus aikoinaan muuten olin vuonna 2012 Pekka Haaviston vaalinvalvojaistilaisuudessa toimittajana. Paula Vesala tiuski minulle, etten sinun lehdellesi anna mitään kommentteja. Vieressä seissyt hänen silloinen mies Lauri Ylönen oli hyvin vaivaantunut.

Dokkarin katsottuani ymmärrän paremmin miksi. Vielä 20 vuotta sitten maailma oli erilainen. Nyt dokkarissa katsoo huuli pyöreänä, että miten toimittajat ovat kehdanneet kysyä PMMP-kaksikolta tuollaisia törkykysymyksiä. 

Dokkari keskittyykin törkysetien sättimiseen liikaakin, mistä tietenkin naiskatsojat näyttävät somessa innostuneen ja kiukku miehiä kohtaan on suurta. Tätä kohderyhmää dokkarilla on selvästi tavoiteltukin.

Törkysetiä ja kouriviaa miehiä on riittänyt ja jokainen tietää, millaista ennen nuorilla naisartisteilla oli  tai naisilla ylipäätään. Jossain vaiheessa aihe alkaa vaan yksinkertaisesti väsyttää. Hullulta tuntuu silti, että kaksikko joutui pitämään turvapikkuhousuja hameen alle kuvailijoiden vuoksi.

Makwan Amirkhanin tekosiin Mira Luotia kohtaan en viitsi edes mennä. Sanonpahan vaan, että miehen käytöksestä naisia kohtaan tuli jo kauan sitten juttuvinkkejä. Dokkarissahan käy myös ilmi, että Luoti joutui ahdistelun kohteeksi jo teini-ikäisenä opettajan taholta.

Sitä en muuten edes ymmärrä, miksi PMMP joskus syytettiin seksillä myymisestä. Eivät he koskaan ole mielestäni olleet mitään seksipimuja. On se ollut hullu maailma joskus.

Parhaimmillaan dokkari on kun bändin naiset avautuvat aroistakin asioista, esimerkiksi perheväkivallasta. Tässä bändissähän miehet ovat statisteja, vaikka dokkarissakin mukana kulkevatkin. Naiset kun voivat itkeä julkisestikin, niin kyllähän naisen kyyneleet aina vaikuttavat ja herkistävät.  

Jos kaipaa paluuta 00-luvulle, tämän dokkarin avulla se kyllä onnistuu. Ei tämän parissa pitkästy, vaikka sillä on puutteensa.