Podcast-arvio: Mitä tapahtui Jasminille? Liian herkkä paskamaiseen maailmaan

 


Muistan edelleen kun noin 10 vuotta sitten sain toimittajana kutsun katsomaan uusinta Salatut Elämät -elokuvaa. Huomioni kiinnittyi uskomattomaan kauniiseen näyttelijättäreen. Myöhemmin sain tietää, että kyse oli Jasmin Voutilaisesta

Julkiselta kuvaltaan Jasmin oli sekä sisäisesti että ulkoisesti kaunis. Hän päätyi parisen vuotta sitten kuitenkin itsemurhaan. Ylen podcast keskittyykin aiheeseen eli Mitä tapahtui Jasminelle?

Olisin toivonut, että tämä podcast olisi ollut parempi mitä se on. 

Se on ylipitkä, laajentaa aihettaan liikaa nuorten naisten pahaan, eikä homma pysy käsissä. Välillä itse Jasmin tuntuu jäävän sivuun asiantuntijavyörytyksen alle. Podcastin puolivälin paikkeilla jo puuduttaa.

Sama asiantuntijavyörytys vaivaa kaikkea journalismia nykyään. Toimittajat kun luulevat, että vain asiantuntija voi vahvistaa jonkun väitteen todeksi, eivätkä anna asian puhua puolestaan. 

Toimittaja-juontaja Emma Karasjoki tekee ammattimaista työtä mitä käsikirjoitukselta pystyy. Myös musiikki on koskettava samoin kuin tietenkin Jasminin omat laulunpätkät. Äidin itkunsekainen muistelu myös koskettaa jopa kaltaistani kyynistynyttä ihmistä.

Tuntuu väärältä kuulijallekin että tämä enkelimäinen hahmo poistui tästä paskamaisesta maailmasta. Jasmin taisi olla liian herkkä tähän maailmaan. Huonoksi onnekseen hänelle kasautui murheita ja ongelmia liikaa.

En tässä kaikkea sisältöä käy läpi. Nehän voitte lukea iltapäivälehdistäkin, mutta Jasminin kokema raiskaus vuosia sitten ja raiskausyritys vain hetkeä ennen itsemurhaa ei varmasti edes auttanut haurasta mielenterveyttä jaksamaan. 

On helppoa tuomita toimimattomat mielenterveyspalvelut, mutta valitettavasti kansa saa sitä, mitä päättäjät tilaavat. Jasmin ei saanut sitä hoitoa, mitä yritti epätoivoisesti saada. Hän ei jaksanut odottaa. Jo akuuttiinkin hätään on vaikea saada apua.

Häntä istutettiin jopa verisenä päivystyksessä muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. Sen jälkeen hän ilmeisesti teki päätöksensä itsemurhasta. Hoitoa on mahdotonta saada, jos omaa sekä päihde- että mielenterveysongelman. Niin kuin Jasmin ja moni muu omaa.  

Ihmisten julmuus on myös käsittämätöntä. Jasmin antoi julmuudelle polttoainetta olemalla avoin ongelmistaan. Se ei Suomessa koskaan kannata. 

Kaunista Jasminia haukuttiin rumaksi, tyrkyksi ja ties miksi. Somessa suomalaisen kansanluonteen julmimmat puolet jylläävät fyysistä väkivaltaa lukuun ottamatta. Niitä ovat kateus, viha ja ylenkatsonta.  

Jasminin itsemurha ei ollut yhden asian summa. Se oli kasa ongelmia, joita kukaan ei onnistunut ratkaisemaan. Kaikkein vähiten Jasmin itse.  

Itsemurhan tekotapaa ei paljasteta, jos joku sitä yrittää kalastella, eikä se meille yleisölle kuulukaan. Sitä puidaan varmasti murha.infossa. 

PS. Ilmeisesti Usasta on levinnyt suomalaiseen journalismiinkin tapa ilmoittaa auttavat numerot jokaisen itsemurhaa käsittelevän jutun yhteydessä. Tässä tapauksessa se on hieman irvokastakin, sillä Jasminhan ei juuri saanut apua mistään.

Kommentit

  1. Olen täysin samaa mieltä. Ammattilaiset usein vain tutkivat jotain sellaista ilmiötä ulkopuolelta, josta eivät oman kokemuksensa kautta tiedä mitään. Minusta ammattilaiskortin käyttäminen joka käänteessä on usein vain laiskaa journalismia. Tosin lukijoista sekin osin riippuu, lukijat luottavat asiantuntijoihin. Tosin kaupassa, jos myyjä suosittelee jotain tuotetta, asiakas uskoo ennemmin toista asiakasta. Täytyy kuunnella tuo podcast. Surullinen kohtalo. Liian moni jää tässä maassa yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa lukijoista luottaa asiantuntijoihin, toinen ääripää ovat sitten ne, jotka eivät suostu uskomaan silkkaa faktaa millään.

      Poista
  2. Nykyajan toimittajista liian monet haluavat olla myös vaikuttajia ja tuovat sen myös julki aika selvästi. Tuo sopivien asiantuntijoiden esiin tuominen on yksi tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Objektiivisuus ei ole enää hyve. Muutos on suuri, vielä 50-luvulla ja kai 60-luvullakin jutussa ei välttämättä ollut edes toimittajien nimiä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset