Eva Braunin rakkaus (runo)

Minä olin naapurintyttö, 
joka rakastui hirviöön, 
minulle hän oli Jumala.
Rakastin miestä, 
jota maailma vihasi, 
jota maailma rakasti, 
Jumalaa ja Paholaista.
Minulle hän oli Hän. 
Sain hänet itselleni, 
vasta hetki ennen kuolemaamme, 
mutta kuolema,
miten yhdentekevää rakkaudessa.
Hän halusi minun pakenevan, 
jäävän elämään, 
minulle ei ollut elämää ilman häntä.
Jäin. Olihan Hän vihdoin minun.
Omakseni sain hänet kuolemassa. 
Eikö rakkauden kuulu olla sellaista?