Kirja-arvio: Hannu Mäkelä - Kerran Leino, aina Leino: Eino Leino for dummies

 

Hannu Mäkelä on tainnut Eino Leinosta kirjoittaa useammankin kirjan.  Leinon kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta tammikuussa. 

Itsekin olen lukenut Mestarin joskus kauanuotta sitten. En siitä juuri muista. Hyllyssäkin se seisoi aika kauan lukemattomana. Leino on jäänyt vieraammaksi, ehkä juuri vanhahtavan kielen ja runojen mitallisuuden takia. 

Tietenkin tiedän Leinon keskeisimmät runot. Ne lienevät niitä harvoja, jotka kaikki tietävät. En muista edes omia runojani. Kiitos Leinon uudesta tulemisesta kuuluu paljolti Vesa-Matti Loirille, joka laului hänen tuotantoaan.

Eino Leinoa pidetään kansallisrunoilijana, mutta ei hänen elämänsä aina suitsutusta ollut. Kaikkea muuta. Leinohan kirjoitti valtavasti, epätasaisesti, joten tuotannon niukkuudesta ei ole kyse. Enemmänkin siitä mitä osaa etsiä.

Hannu Mäkelä on koostanut Eino Leino -paketin Kerran Leino, aina Leino, jonka pystyy lukemaan sellainenkin ihminen, joka ei ole kirjallisuudesta kiinnostanut. Mikä onnistuneinta, Mäkelä on onnistunut yhdistämään sujuvasti Leinon runot elämäkertaan.

Leino oli hyvin rikkinäinen ja itsekäskin ihminen, eikä ainakaan vuoden isä. Tyttärelleen hän lähinnä lähetti omia kirjojaan joululahjaksi. Rikkinäisyys näkyy hänen runoissaan, jossa on paljon kaipuuta, pettymystä ja melankoliaa, mitä lähemmäksi Leinon kuolemaa mentiin. Mutta myös paljon kauneutta.

Leinon elämää ei helpottanut loputon viha-rakkaus-suhde L. Onervan kanssa, joskin se taisi olla ainoa rakkaussuhde, jota voi sanoa rakkaudeksi Leinonkin taholta hänen lukuisista naissuhteistaan. Pohjanoteeraus oli hänen viimeinen avioliittonsa, johon hän hyppäsi kännissä kuin Las Vegasissa konsanaan.  

Eikä ikuinen Leinon rahapulakaan auttanut kurjuudessa. Eikä käsissä poltteleva raha. Onervan lisäksi ystävät auttoivat häntä. Lopulta hänellä ei ollut edes omaa asuntoa vaan hän kuoli ystävänsä hyyryläisenä.

Leinoa hehkutettiin nuorena nerona, mutta sen jälkeen hänestä tuli boheemirunoilijan karikatyyri, jolle naureskeltiinkin Helsingin kaduilla.  Tämä söi itsestään tietoista miestä. 

Leino oli aika unohdettu ennen kuolemaansa, mutta ihme tapahtui, kuten aina taiteilijan kuollessa, Leinosta tulikin suurmies, joka sai valtion maksamat hautajaiset.

Tämä kirja on helposti luettava paketti, ei liikaa asiaa, mutta ei liian vähänkään. Suosittelen tutustumaan Leinon runouteen tämän kirjan kautta vilpittömästi. Hövelöstä Riitahuhtaan.