Luettua: Hannu Salama - Tapausten kulku: Salaman inhorealistinen, mutta yllättävän hyvä paljastusromaani
Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa keskittyy kirjallisten ryyppukavereiden haukkumiseen, joiden nimet kirjallisuuden historiaa tuntevien on helppo muuttaa oikeiksi nimiksi. Salama lienee viimeinen elossa oleva heistä.
Eniten Salaman hampaissa on Pentti Saarikoski, kirjassa Ilmari Autere. Heidän kantapaikkansa Hansa on muutettu hassusti Visbyksi. Enää ei ole muuten Hansaakaan, sillä se kuopattiin jo tässä kirjassa.
Saarikoski itsekeskeisenä narsistina tuskin kauan kantoi kaunaa Salamalle, vaikka hänestä luotiin reppana kuva. Kirjan ilmestyessä vuonna 1975 Saarikoski oli jo aika huonossa hapessa. Saarikosken ex-vaimo Tuula-Liina Varis sen sijaan haukkui Salaman.
Kirjan toinen osa keskittyy Salamaan itseensä ja hänen ilmeisen onnettomaan ja rakkaudettomaan avioliittoonsa. Salama haukkuu vaimonsa, sukulaisensa ja jopa lapsensa. Omaa sikailuaan ja pettämistään hän ei peittele. Nykyisin olisi kirjallinen itsemurha, jos mieskirjailija kirjottaisi Tapausten kulun kaltaisen kirjan elämästään.
Tosin ankara hän on myös itselleen juopottelunsa ja omasta mielestään liian vaatimattoman uransa takia. Kirjaa kirjoittaessaan Salaman on täytynyt olla kovin onnettomassa mielentilassa tai hän on halunnut tyhjentää kirjalla mielensä.
Tapausten kulku ei kuulu Salaman muistetuimpiin kirjoihin, mutta mielestäni se muistuttaa varsinkin toisessa osassa parjaamansa Saarikosken intiimejä ja inhorealistisia paljastuksia elämästään Saarikosken päiväkirjoissa. Myös Louis-Ferdinand Celine pulpahti mieleeni.
Tapausten kulku ei ole helppolukuinen kirja tajunnanvirtamaisuutensa takia, mutta ei ole tekstikään helppoa. Se on aitoa kaikessa rumuudessaan.
Kommentit
Lähetä kommentti