Luettua: Hermo - Murharyhmän mies: Aitoa true crimea parhaimmillaan

 

Nykyisin true crime-kirjoja ilmestyy runsaasti. Niin poliisien kuin konnien muistelmia sekä sitten ihan yksittäisistä rikoksista kertovia. Helsingin poliisin murharyhmän pomona tutuksi tulleen Juha Rautaheimon muistelmat ovat siitä parhaimmasta päästä. 

Rautaheimon muistelmista on maltettu olla hakematta kohua. Ei herkutella murhien yksityiskohdilla ja vaikka muistelmat ovat ammattikirjoittajan toimittama, Rautaheimon oma ääni kuuluu selvästi kirjassa. 

Rautaheimo esimerkiksi välillä antaa moraalista muistutusta niin toimittajille kuin oikeusistuimillekin, miten asiat pitäisi hoitaa. Ei siinä mitään, useimmiten hän on aivan oikeassa. 

Mutta kyllä sitä valehtelisin, jos väittäisin, etteikö ne murhat kirjottaisi. Vuosikymmeniä murharyhmässä työskennellyt Rautaheimo kun on nähnyt jos jonkilaista kroppakeikkaa. Osa niistä oli entuudestaan tuttuja, mutta eivät kaikki. 

Luulisi, ettei murharyhmästä kertovaan kirjaan löytyisi huumoria, mutta kyllä sitäkin löytyi. Esimerkiksi erään kanta-asiakkaan muodossa, jonka koko Helsingin poliisilaitos tunsi. Tämä toki ei ollut murhamies. 

Rautaheimo laittaa itseään likoon kertoessaan tyttärensä kuolemasta auto-onnettomuudessa, joka kouraisi niin syvältä, että Rautaheimo joutui jäämään vuorotteluvapaalle. Hän myös kritisoi aika kipakasta Helsingin poliisin organisaatiomuutoksia ja erään johtajan valintaa vailla pätevyyttä.

Eniten murharyhmäläistä on jäänyt kaivelemaan selvittämättömät murhat. Rautaheimo myöntää, että nykytekniikalla ne olisi saatettu voida ratkaista. Pimeäksi jäi esimerkiksi useat nuorten naisten murhat, joiden takana on saattanut olla jopa sarjamurhaaja.